Kesän hitiksi noussut Hildur uhmaa Islannin Länsivuonojen henkirikostilastoja
Islantilaisesta rikoskirjallisuudesta tulee ensimmäiseksi mieleen maailmanmenestykseen noussut Yrsa Sigurdardottir. Arnaldur Indriðason puolestaan kahmi vuoden parhaalle pohjoismaiselle rikosromaanille myönnettäviä Lasiavain-palkintoja parikymmentä vuotta sitten.
Tarkemmin ajateltuna Islanti taitaa olla yksi maailman vaarallisimmista maista, ainakin henkirikosten suhteen. Alle 400 000 asukkaan maassa asuu näiden kahden lisäksi kosolti rikoskirjailijoita, jotka 2000-luvun rikoskirjallisuudelle vakiintuneeseen tapaan kirjoittavat usein kotimaahansa sijoittuvista sarjamurhatapauksista.
Vaikka lajityypissä usein rikosten juuret johtavat menneisyyteen ja osa murhista, katoamistapauksista sun muista ajoittuu tilastohistoriassa viime vuosia kauemmas, Iceland Noir -kirjoissa tulee dokumentoiduiksi vähintään 1000 prosenttia Islannin nykyisistä henkirikoksista.
Statista-tilastopalvelun mukaan Islannin murha-aste on Euroopan alhaisin: vuonna 2019 saarimaassa murhattiin yksi ihminen. 2010-luvulla islannin murhien määrä on liikkunut tilastopalvelun mukaan yhden ja kolmen vuotuisen tapauksen välillä.
Taru on totuutta karumpaa, ja parempi niin.
Islannissa ei varsinaisesti ole pulaa maahan sijoittuvista rikoskirjoista. Islannin suurimman kustantamon Forlagidin katalogi pursuaa tummansävyisiä kansia ja painostavaa tunnelmaa. Miksi ihmeessä vielä suomalaisen Satu Rämön (s. 1980) täytyy aloittaa Islantiin sijoittuva rikoskirjasarja, joka vieläpä tuntuu nousseen kesän 2022 hitiksi Suomessa?
Vastauksen ensimmäinen osa on ilmeinen: Rämö on asunut Islannissa pitkään, on naimisissa islantilaismiehen kanssa ja kaivautunut maan kulttuuriin.
Siihen liittyykin vastauksen toinen osa. Aiemmin tietokirjoja muun muassa Islannin kulttuurista ja islantilaisyhteisöstä kirjoittanut Rämö katsoo eksoottiseksi miellettyä maata osin ulkopuolisen silmin ja ehkä siksi näkee ja osaa kirjoittaa siitä sellaisia yksityiskohtia, joita ikänsä Islannissa asuneet eivät huomaa tai pidä kertomisen arvoisina.
Siksi Rämön Hildurille (WSOY 2022) ja siitä alkavalle sarjalle lienee ekologinen lokeronsa Islanti-eksotiikkaa rikosvyyhtien varjolla janoavien keskuudessa.
Käytännöllinen esimerkki kielestä. Koska Rämö kirjoittaa suomeksi, hänen on luontevaa siirtää islanninkieliset idiomit tekstiin sanatarkasti, kummastella niitä ja esitellä niiden kautta islantilaista kulttuuria. Islanniksi kirjoittava todennäköisesti lyö idiomin paikalleen ja teosta toiselle kielelle kääntävä korvaa sen kohdekielen idiomilla.
Hildur on rakennettu vankasti skandinoirin perustuksille. Romaanin nimihenkilö Hildur Rúnarsdóttir on ”lapsuudessaan traumatisoitunut rikosetsivä ja kadonneiden lasten yksikön päällikkö”, joka ”taistelee omaa ahdistustaan vastaan surffaamalla Atlantin kylmissä vesissä”.
Hän saa työparikseen suomalaisen poliisiksi kouluttautuvan Jakob Johansonin, joka saapuu Islantiin työharjoitteluun. Hänellä on takanaan hankala ero ja jatkuvia kiistoja siitä, kuinka hän edes keskustella äidilleen jääneen lapsensa kanssa.
Romaanin kannalta Jakobilla on myös selvä funktio: hän on islantilaiseen kulttuuriin tuleva ulkopuolinen, jolle asioita täytyy selittää – ja samalla esitellä niitä lukijalle. Lisämahdollisuuden tähän tuo se, että Jakob harrastaa islantilaisten villapaitojen neulomista.
Henkirikoksia Hildurissa tietenkin tapahtuu, niitäkin arktisten olojen twistillä. Väkivalta on julmaa niin kuin skanditrillereissä tapaa olla.
Rikokset ja niiden ratkaiseminen ovat kuitenkin oikeastaan vain keino päästä viemään henkilöt miljööhön. Rämö on taitava luomaan kylmän keskelle lämpimiä hetkiä. Eväät maistuvat poikkeuksellisen hyviltä, kun niitä syö autossa ulkoilun jälkeen, vieläpä kiinnostavassa seurassa.
Hildurin tapahtunat sijoittuvat Islannin Länsivuonoille saaren lounaiskulmaan. Alueella asuu alle 8000 henkilöä, joten Rämön sarjan myötä kuolema vieraillee alueen ovilla tiheästi. Yhteisön pienuus on omiaan tuomaan lisäkulmia ja uhkaavuutta henkirikostapauksille.