Katvevuo Datsaussa – äänikirjojen lukijoiden pahimmat mokat

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

Sprii-joki oli viimeinen pisara.

Se tuli korviini varoittamatta, kun kuuntelin aamulenkillä tällä viikolla ilmestynyttä kotimaista romaania. Kirjan tapahtumat sijoittuvat sillä hetkellä Berliiniin, joten epäilen vahvasti, ettei kirjailija ole keksinyt kaupunkiin uutta jokea – muut tapahtumapaikat vastaavat todellisuutta – vaan kysymyksessä on Saksan pääkaupunkia halkova joki, jonka nimi on Spree.

Äänikirjojen suosio on kasvanut valtavasti, mutta silti kustantamoissa niihin tunnutaan suhtauduttavan kakkoskastin tuotteina. Kovasti kerrotaan, kuinka erillinen äänikirjatuottaja valmistelee tekstin ääninäyttelijälle (lukijalle). Ääninäyttelijän työn tuloksen kuuntelee erillinen ”oikokuuntelija”, ja hänen havaintojensa pohjalta lukija lukee joitakin kohtia uudelleen.

Ilmeisesti äänikirjoja kuitenkin tehdään niin liukuhihnatyönä, että niihin jää ikäviä mokia, näppituntumalta enemmän kuin painettuihin kirjoihin.

Tämän Sprii-joen provosoiman tekstini tarkoitus ei ole briljeerata tai näykkiä vaan nostaa asia keskusteluun ja huomion alle, eikä sormi osoita ensisijaisesti ääninäyttelijöitä vaan koko tuotantoketjua kohti.