"Kasvava myynti tekee loven kirjailijan kukkaroon" – ei kai sentään?

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Suomen Kirjailijaliiton selvityksen mukaan kirjailija saa äänikirjan myynnistä keskimäärin 0,71 euroa kappaleelta, kun taas kovakantisen kirjan myynnistä hän saa keskimäärin 3,31 euroa.

Kirjailijaliiton palkkioselvityksen vastasi 96 suomenkielistä kaunokirjailijaa. Minäkin saatoin olla yksi vastaajista, ja luvut vaikuttavat uskottavilta.

Selvityksen perusteella Kirjailijaliitto on laatinut tiedotteen, jonka mukaan ”äänikirjojen kasvava myynti tekee loven kirjailijan kukkaroon”. Väite on absurdi.

Se pitäisi paikkansa, jos kirjailijat joutuisivat maksamaan jokaiselle, joka heidän kirjojaan kuuntelee. Näin ei ole. Kirjailijat yleensä saavat rahaa äänikirjamyynnistä.

Kuvittelen, että tiedotetta laadittaessa ajatus on kulkenut niin, että äänikirjamyynti korvaa painettujen kirjojen myyntiä, ja vieläpä selvityksessä mainittua kovakantisen kirjan uutuusmyyntiä. Jos toisesta saa 3,31 euroa ja toisesta 0,71 euroa, tietenkin tulot pienenevät!

Tällöin olisi oikein esittää, että painettujen kirjojen myynnin vähentymien tekee loven kirjailijan kukkaroon, ei suinkaan äänikirjojen kasvava myynti.

On varsin kyseenalaista – tai ammattitermein höpsöä – olettaa, että jokainen äänikirjan kuukausimaksupalvelussa kuunteleva olisi ostanut painetun kirjan täydellä hinnalla.

Äänikirjojen myynti on rakenteeltaan varsin toisenlaista kuin painettujen kovakantisten romaanien. Jälkimmäisiä ostetaan marraskuun alusta joulukuun 23. päivään sekä äitienpäivän tienoilla ja kääritään pakettiin. Paketit avataan, kirjat hyllytetään ja ehkä luetaankin, ja ehkäpä kirja päätyy kiertämään sukulaisille ja tuttaville.

Äänikirjoja taas ostetaan omaan käyttöön minuutti kerrallaan. Äänikirjaan palaava ”ostaa” sen uudelleen. Tämä näkyy vuoden myydyimpien kirjojen listoilla, joissa eläimet ja koneet tahtovat nukahtaa samaa tahtia kuin iltasatujen aktiiviset kuuntelijat, illasta toiseen. Painettu satukirja myydään kerran.

Kirjailijaliiton tiedotteessa tietoisesti tai epähuomiossa hämärretään sitä mekanismia, jolla kirjailijat tapaavat saada tuloja kirjoistaan. Tiedotteessa viitataan sekaisin kirjailijan kirjamyynneistä saamiin euroihin ja prosentteihin.

Tyypillisesti kirjailija ja kustantamo sopivat kustannussopimuksessa, kuinka suuren osan kustantamon saamasta nettomyyntitulosta kirjailija saa. Prosentti sovitaan usein painetulle kirjalle, äänikirjalle, e-kirjalle ja pokkarille. Nettomyyntitulo tarkoittaa sitä arvonlisäverotonta rahamäärää, jonka kustantamo saa kirjasta myydessään sitä jakelijoille kuten kirjakaupoille tai lukuaikapalveluille.

Kirjailijan yksittäisen teoskappaleen myynnistä saamaan rahamäärään vaikuttaa siis kaksi asiaa: 1. Se hinta, jolla kustantamo myy teoksen. 2. Se osuus eli prosentti, jonka kirjailija saa tuosta hinnasta.

Selvityksen mukaan äänikirjojen palkkioprosentit, eli kirjailijan osuus äänikirjan myynnistä, vaihtelevat 11–50 prosentin välillä, kun taas painettujen kirjojen kohdalla taso on vakiintunut 20–25 prosenttiin. Tiedotteen mukaan keskimääräinen äänikirjasta maksettu palkkioprosentti oli selvästi matalampi kuin painetun kirjan.

En ymmärrä, miksi näin on. Kaiken järjen mukaan äänikirjan palkkioprosentin pitäisi olla suurempi kuin kovakantisesta kirjasta maksettavan prosenttiosuuden.

Suurempi syy ensimmäisessä kappaleessa mainittuun keskimääräisen äänikirjan ja painetun kirjan palkkioeurojen eroon onkin ulosmyyntihinnassa: kustantamo saa kovakantisesta uutuudesta kirjakaupalta selvästi enemmän kuin äänikirjapalvelulle myymästään äänikirjasta, tarkemmin sanottua yhden kirjan yhden kerran kuunteluoikeudesta.

Omaa etuaan maksimoiva kustantamo asettaa kirjan ulosmyyntihinnan sille tasolle, jolla sen kirjamyynnistä saama tulo on mahdollisimman suuri. Koska kirjailija saa oman palkkionsa suhteessa tuohon tuloon, intressit ovat melko yhteneväiset.

Jos kustantamo uskoisi, että se pystysi kaksinkertaistamaan äänikirjojen myyntihinnat ilman että äänikirjojen myynti laskisi alle puoleen nykyisestä, kaiken järjen mukaan se tekisin niin. Tietenkään tilanne ei arjen liike-elämässä ole aivan yhtä yksinkertainen kuin mikrotaloustieteen oppikirjan hintajoustoa käsittelevässä luvussa.

Kirjailijaliitto kyseli Helsingin kirjamessuilla messukävijöiltä, paljonko he maksaisivat äänikirjasta per kuuntelukerta. Vastaus: 4,86 euroa. Kysely tuskin täyttää mitään tieteellistä kriteeriä, mutta se tuntuu kuvaavaan nykyhetken todellisuutta.

Jos äänikirjan ulosmyyntihinta olisi 4,86 euroa ja palkkio jäsenkyselyn mukainen 71 senttiä, palkkioprosentiksi tulisi 15.

Äänikirjapalvelut ovat muuttaneet yksittäisten kirjanimikkeiden elinkaarta. Siinä missä painettu kirja elää kansalliskirjailijan tavoin syksystä jouluun, äänikirjapalveluiden kuunnelluimpien listoilla esiintyy samoja hittejä vuodesta toiseen.

Koska äänikirja on leimallisesti omaa käyttöä ja kuvaa todellista kulutusta, myynti realisoituu vasta, kun asiakkaalla on aikaa paneutua kirjaan. Siinä vaiheessa, kun näin käy, painettu kirja on hyvinkin ennätetty siirtää jo kirjakaupan vitosen laariin tai makuloida pois saatavilta.

Siinä tapauksessa kirjailijan, kustantamon ja maailmankaikkeuden kannalta on ilman muuta parempi myydä äänikirja vitosella kuin olla myymättä painettua kirjaa lainkaan.

Kirjoittaja on Suomen Kirjailijaliiton jäsen. Suomen Kuvalehteä kustantava Otavamedia kuuluu samaan Otava-konserniin kuin Kustannusosakeyhtiö Otava.