Kansan ääni muuttui mylvinnäksi – Jari Tervo päivitti antiikin kuoron
Antiikin draamassa kuorolla on tärkeä osa. Se kommentoi näytelmän tapahtumia ”kansan äänellä”, pukee sanoiksi katsojien ajatukset ja tunnot.
Tarkemmin sanottuna kuoro oli näytelmäkirjailijan kuvitelma siitä, mitä katsomossa istuva yleisö ajattelisi. Mielikuvansa pohjalta hän kirjoitti säkeet kuoron suuhun.
Nykyaikana antiikin draaman kuoro on kansan tuntoja tarkkaileva populistinen media. Iltapäivälehti myydään joka päivä lööpillään, ja lööppimaakarin taito pöyristyä juuri niin kuin mahdollisimman suuri joukko kansalaisia mitataan joka päivä myyntiluvuissa.
Aavistuksen aidompi kansan ääni kaikuu uutisten alla keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa.
Ei sekään ”kansan ääntä” ole, sillä äänessä eivät ole kaikki vaan vain maan äänekkäät. Keskustelupalstojen möykkä ja mölinä ovat kuitenkin hyvä kuva 2000-luvusta ja ikkuna yhteiskuntaan.
Siksi Jari Tervolta on oivallinen oivallus lyödä Aamen-romaaninsa monologilukujen sekaan Kuoroksi nimettyjä jaksoja, jotka koostuvat fiktiivisistä nettikeskusteluketjuista.
Nimimerkki ”Ei mitään eestiläisiä vastaan” alkaa oitis pitää maahanmuuttovastaista palopuhettaan. ”Warrior” kiirehtii kertomaan, ettei poliisia ja mediaa kannata uskoa. Pian yksi keskustelija ilmaantuu tuulettamaan suomalaiskoripalloilijan levypallo- ja piste-ennätystä.
”Tämä keskustelu päättyy tähän”, kirjoittaa Järjestelmän ylläpito.
Maistuu kieltämättä kovin tutulta.
Tervon romaanissa Kuoro on mölinää ja sekavaa huutelua, oman agendan esiin nostamista, vaikkei se edes sivuaisi keskustelun aihetta. Keskustelu muuttuu sekamelskaksi ennen kuin ennättää alkaakaan.
Sen sijaan, että toisen argumentaatiota tai näkökulmaa pyrkisi ymmärtämään (ei välttämättä hyväksymään), toitotetaan omia ajatuksia. Muut lanataan.
Kuva yhteiskunnallisesta keskustelusta on kärjistetty ja lohduton.
Valitettavasti se ei vaikuttaisi olevan kovin kaukana todellisuudesta.
Onneksi se näyttää romaanin sivuilla kovin koomiselta.
Aamenessa uutta on myös vanha. Tervo palaa tuotantonsa ensimmäisten romaanien huumorin läpäisemään otteeseen.
Kiertävän kerrontavuoron hän kehitti huippuunsa jo vuonna 1995 ilmestyneessä Pyhiesi yhteyteen -romaanissa. Samoin Aamenessa näkökulma vaihtuu luvuittain, ja puheenvuorojen määrää kirjailija säännöstelee tiukasti.
Ehkä siksi suunvuoron saadessaan henkilöt innostuvat poslottamaan mielensä päällä olevia asioita juurta jaksain.
Aamen käsittelee sisältönsä puolesta 2010-luvun Suomea, mutta samaa se tekee muotoratkaisujensa osalta. Kaikilla on paljon asiaa, ilmeisen vähän kiinnostuneita kuulijoita.