Kansa ei pöyristynyt – Mäkkärin pelle on pyhempi kuin Mannerheim
Onko vika minussa, Mikkelissä vai Mannerheimissä?
Miksi en pöyristy eivätkä iltapäivälehdetkään ole repineet otsikoita siitä, kuinka Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim polkee yltä päältä verisiä ruumiita?
Kun Mikkelin taidemuseo siirtyi väistötiloihin kauppakeskuksen vintille ja pyysi uusien tilojen ensimmäisen näyttelyn kuvataiteilija Jani Leinoselta, tavoitteena oli varmaankin herättää kohua, keskustelua ja huomiota: Leinonen panisi Mannerheimin patsaan uusiksi!
Näyttelyn kehysidea on tämä: On mukamas järjestetty kilpailu, jolla etsitään korvaajaa pitkällisen väännön jälkeen Mikkelin torille siirretylle, Kalervo Kallion veistämälle Mannerheimin patsaalle. Taidemuseossa esitellään kilpailun kolme finalistia pienoismallein ja perusteluin.
Mannerheim-muistomerkin uusi suunnittelukilpailu -niminen näyttely koostuu näistä kolmesta teoksesta.
Ensimmäinen vastaa etupuolelta Mikkelin torilla saapastelevaa Mannerheimiä, mutta takapuolelta patsaan jalustasta paljastuu veristen ihmisten kasa, jota Mannerheim polkee. Selitelmän mukaan näkyvillä on ”0,5 prosenttia Mannerheimin uhreista”.
Toisessa Mannerheimin ratsastajapatsaasta on tehty kellotapuli, jossa kansa pääsee paukuttamaan Mannerheimiä kalloon.
Kolmas, ”Kaadetut myytit”, kuvaa niin ikään Mannerheimiä ratsailla, mutta niin ratsastaja kuin ratsukin ovat kaatuneet kuolleina maahan kyljelleen.
Niitä katselen, luen Leinosen laatimia esittelytekstejä enkä onnistu provosoitumaan.
Johtuuko se siitä, että – toisin kuin Leinonen on lehtihaastattelussa väittänyt – Mannerheimistä on sanottu varsin paljon ja häntä on käsitelty niin taiteessa kuin tutkimuksessakin myös kaikkena muuta kuin sankarina?
Vai johtuuko se siitä, että Leinosen teoksista ensimmäinen ja kolmas ovat varsin ilmeiset? Valkoinen kenraali polkee (verestä) punaisia. Kuollut mies on kuollut.
Ainoastaan toisessa teoksessa on jotain kiinnostavaa, sillä se ei puhu Mannerheimistä vaan ivailee elämäntaitogurujen opeille.
Leinosen teokset saa näkemään Mannerheimiä erityisesti tai sotasankaria yleisesti uudesta kulmasta. Mannerheim-kuva ei rikkoonnu millään tavalla siitä, että taiteilija muistuttaa hänen johdollaan tapetun niin ja niin monta suomalaista (tai neuvostoliittolaista) tai että taiteilija kertoo kuin suurena ihmeenä, että historia on voittajien historiaa.
Aivan toisella tavalla ajankohtaiskeskusteluun kantaa ovat ottaneet ja siksi kohuja synnyttäneet ovat teokset, joissa Mannerheim on esitetty homoseksuaalisena tai tummaihoisena. Niissä Mannerheim on ollut lähinnä väline, jonka kautta on otettu kantaa homoseksuaalisuuteen ja suomalaisuuteen. Mannerheimin symboliarvo on valjastettu jonkin muun asian käyttöön.
Aivan toisella tasolla Leinonen on kyennyt kyseenalaistamaan kapitalismin ikoneita. Kun vaikkapa Elovena-tyttö pukeutuu musliminaisen asuun, se on vahva statement.
Kuuluisin Leinonen on yhteistyöstään McDonald’sin Ronald McDonald -pellehahmon kanssa. Alkuvuonna Leinosen McJesus-teos sai aikaan suuren luokan kohun Haifan taidemuseossa Israelissa. Teoksessa hampurilaisravintolan pelle on naulittu ristille samaan tapaan kuin Jeesus krusifiksissä.
Joukko mielenosoittajia pyrki tunkeutumaan Haifan taidemuseoon poistamaan Leinosen teosta.
McJesus on esillä Mikkelin taidemuseossa Mannerheim-patsasehdokkaiden jatkona. Jeesuksen ja McDonald’sin törmäyttävä työ kouraisee aivoja aivan toisin kuin tylsät Mannerheimit.
Jonkinmoista paikallista kohua Leinosen näyttely sai toki aikaan. Länsi-Savon mukaan Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halonen jätti näyttelyn avajaiset väliin ”henkilökohtaisesta syystä”.
Jani Leinosen näyttely Mannerheim-muistomerkin uusi suunnittelukilpailu on esillä Mikkelin taidemuseossa 8.9.2019 asti.