Blogit

Proosakirjailijan arkea ja kirjallisuuden ajankohtaisia aiheita.

Kannattaako kirjailijan asennoitua työhönsä kuin Marja-Liisa Kirvesniemi?

Blogit Kirjailijan päiväkirja 12.12.2016 20:55
Karo Hämäläinen
Kirjoittaja on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

”Katsokaa, hän antoi kaikkensa!”

Sarajevon talviolympialaiset vuonna 1984 ovat ensimmäiset olympiakisat, jotka muistan. Sarajevon kuningatar oli Marja-Liisa Kirvesniemi, silloinen Hämäläinen, joka voitti kultaa jokaisella henkilökohtaisella matkalla ja pronssia Suomen viestijoukkueessa. Selostaja Pentti Salmi huusi Marja-Liisan kymmenen kilometrin hiihdon maaliintulon jälkeen nuo sanat, jotka soivat tärykalvoillani yhä.

Olisi kohtuutonta väittää, että Salmen selostus olisi sanellut elämänasenteeni, mutta jotain olennaista se kiteyttää suhtautumisestani työhön. Haluan antaa kaikkeni.

Halu on tietenkin eri asia kuin se, mitä käytännössä välttämättä tapahtuu.

En tavoittele tulosta vaan teen kaiken minkä ikinä pystyn, jotta tulos olisi mahdollisimman hyvä. Urheilukielellä se tarkoittaisi kliseistä ja halveksuttua ilmaisua: Teen parhaani ja katson, mihin se riittää.

Mahdollisimman hyvän suorituksen tavoittelu on eri asia kuin tuloksen tavoittelu. Minusta siinä ei ole mitään halveksuttavaa.

Ei. Pidän sitä suuremmassa arvossa.

Tämä voisi kuulostaa itsekehulta, jollei kääntöpuoli olisi karmea: on vaikea sietää sitä, jos ympärillä olevien ihmisten asenne on ”hällä väliä”. Hyvin pian se imeytyy minunkin asenteekseni. Joko täysillä tai ei lainkaan.

Se on ongelmallista. Usein työ on vain työtä. Niin minullekin. Kaikesta ei voi innostua täysillä.

Kirjailija tekee suuren osan työstään yksin. Kuitenkaan muuta maailmaa ei voi sulkea täysin ulkopuolelle. Kirjan tekemiseen liittyy paitsi kirjoittamista myös esimerkiksi kustantamista ja markkinointia. Koko ketju on kirjailijan yhteistyökumppaneita.

Parhaimmillaan yhteistyö on aina enemmän kuin yksittäiset suoritukset. Startup-kulttuuriin kliseisesti kuuluva innostuksen leviäminen on sen komea ilmenemismuoto. Samaa päämäärää kohti pyrkivät, eri taitojen huippuammattilaiset panevat itsensä likoon itseään säästämättä. Niin syntyy menestystarinoita, joissa kukin yksilö yltää parempaan kuin yltäisi yksin.

Vastaavan kokeminen on mahdollista myös kirjailijantyössä, ainakin johonkin asti. Olen ilokseni saanut puraista sitä muutamassa kirjaprojektissani kuten Taivas+Helvetti-kirjoissa ja syksyllä ilmestyneessä, yhdessä osakestrategi Jukka Oksaharjun kanssa tekemässäni Sijoita kuin gurussa.

Kääntöpuolensa tässäkin. Kun on päässyt kokemaan itsensä ylittämistä ja osaamisen kumuloitumista, on vaikea innostua vähemmästä. Mikä olisi se hanke, joka vetää puoleensa niin paljon, että sille haluaa antaa kaikkensa?

Elämässä helpompaa ja luultavasti produktiivisempaa olisi asenne, jota Yleisradion selostaja hehkuttaisi suorituksen jälkeen huutamalla mikrofoniin: ”Katsokaa! Hän antoi melkein kaikkensa!”