Kani vain tahtoo nukahtaa – ruotsalainen iltasatu on kirjamyynnin yllätysykkönen jo toista vuotta peräkkäin

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.
Muutkin kuin kani ovat tahtoneet nukahtaa äänikirjapalvelun äärellä.

Carl-Johan Forssén Ehrlinin Kani joka tahtoi nukahtaa (Otava) oli vuoden 2021 selvästi myydyin kirja Suomessa. Eri formaateissa kirjaa myytiin yhteensä 130 000 kappaletta.

Hämmentävää asiassa on se, että kirja on ilmestynyt suomeksi jo vuonna 2015, eikä painettua kirjaa löydy enää esimerkiksi Suomen suurimman kirjakauppaketjun Suomalaisen kirjakaupan verkkokaupasta. Koko Suomen Prismoista kirja saattaa löytyä vain yhdestä.

Noin kolmikymmensivuisen kirjan menestys pohjautuukin äänikirjamyyntiin. Viimevuotisesta myynnistä 126 000 kappaletta tuli äänikirjoista. Kani joka tahtoi nukahtaa oli viime vuoden ylivoimaisesti eniten myyty käännetty lasten- ja nuortenkirja, ja sitä seurasivat saman tekijän kirjat, joissa nukahtaa tahtovat traktori (57 000 kappaletta) ja norsu (49 000 kappaletta).

Palkintokorokkeen ulkopuolellakin ensimmäisenä haetaan unta: nelossijalle nousi 30 000 äänikirjakappaletta myynyt Pipsa ja unen lähtölaskenta (Otava).