Kaksitoista totuutta kirjallisuuskritiikistä
1. Teilaus on kriitikon keino kirjoittaa itsensä historiaan.
2. Nettiotsikolla negatiivisesta kritiikistä tulee huono uutinen. Siis hyvä uutinen. Negatiivinen uutinen kiinnostaa niitäkin, jotka eivät lue kirjallisuuskritiikkejä. Saati kirjallisuutta.
3. Julkkis on turvallinen teilattava. Kukaan ei nillitä lyömisestä alaspäin.
4. Jos teilaat, teilaa myyntimenestyksiä. Kun teilaat, teilaa julkkiksia. Turha tuhlata sappea vähän myyviin taviksiin.
5. Mitä kovemmin lyöt, sitä tärkeämpää keskivartalon pito. Faktojen pito mutta ennen muuta tyylin pito.
6. Taitava ilkeily on nautinnollista luettavaa. Soisi kriitikoiden suivaantuvan enemmän.
7. Ilkeillessäänkään kriitikko ei voi olla tasapuolinen. Taidekirjoittelussa on totuttu siihen, ettei teoksen käsittely anna objektiivista kuvausta kohteestaan. Kritiikki ei ole objektiivinen laji.
8. Hymistelevän kritiikin ”virheistä” kukaan ei valita.
9. Kun kriitikko ja kirjailija viedään fanilauman eteen, fanit tyrmäävät kriitikon ensimmäisessä erässä.
10. Taidekeskustelu kaipaa potkuja, iskuja ja hurraa-huutoja. On kohtuullista toivoa kohtuuttomuutta, pelätä sitä.
11. Joskus yksittäinen tekijä saa ottaa kantaakseen edustamansa genren taakan. Ikävä juttu, kohtuutonta. Sellaista elämä on.
12. Kirjailijan ruhjeet paranevat Mitä Suomi lukee -listalla.