Kaikkien plagiaattien isä osoittaa kirjallisuuden luonteen

Profiilikuva
Blogit Kirjailijan päiväkirja
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Kirjallisuudenopettaja Vincent Degraël löytää vieraasta kirjahyllystä itselleen tuntemattoman tekijän teoksen, jota hän alkaa lukea. Alku vaikuttaa pitkäpiimäiseltä fantastiselta historiaproosalta, mutta toinen osa saa nuoren Degraëlin hämmentymään.

Hänen lukemansa kirjan lauseet tuntuvat kovin tutuilta, ne tuntuvat olevan muiden ranskalaiskirjailijoiden kirjoittamia: tuolla on ilmiselvää Rimbaudia, tuolla Mallarméta.

Hämmentäväksi asian tekee se, että Vincent Degraëlin käsissään pitämä kirja – Hugo Vernierin Talvinen matka – on painettu vuonna 1864, aiemmin kuin kuuluisat kirjailijat ovat säkeensä helskyttäneet. Onko löytynyt tuntematon suurkirjailija, Ranskan 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kirjallisuuden todellinen alkulähde?

Degraël varmistaa, että teos on merkitty Ranskan kansalliskirjastoon. Hyllypaikkakin on tiedossa. Tosin kun hän myöhemmin tiedustelee kirjaa, käy ilmi, että se on lähetetty sitomoon vuonna 1926 eikä ole koskaan saapunut perille. Hänen oma kappaleensa taas on tuhoutunut toisen maailmansodan pommituksissa.

Eikä muitakaan kappaleita viidensadan kappaleen painoksesta löydy. Ehkä Vernieriä plagioineet kirjailijat ovat tuhonneet ne?

 

Georges Perecin nokkela, alkujaan vuonna 1979 ilmestynyt tarina ”Talvinen matka” näyttää kirjallisuuden sitaattiluonteen. Sen voi lukea myös turhautumisen ilmaisuna: kaikki on sanottu jo aiemmin, mikään ei ole omaperäistä.

Oulipo-aktiivi Perecin tarinan idea on myös osoittautunut muita kirjailijoita inspiroivaksi. Suomennoksensa jälkisanoissaan Sami Sjöberg listaa kaksikymmentäkaksi tarinaa, jotka kytkeytyvät suoraan ”Talviseen matkaan”.

”Talvinen matka” on siten synnyttänyt oman mikrokokoisen kirjallisuusilmiönsä.

 

”Talvinen matka” on ilmestynyt suomeksi Poesian Poesiavihkot-julkaisusarjan kolmantenatoista vihkona.

Talvisen matkan – kursivoituna tarkoitan sillä Poesian vihkoa – sivumäärältä suurin paino on suomentajan jälkisanoissa: itse tarina vie yhdeksän sivua, Sjöbergin jälkisanat kahdeksantoista sivua. Selitysten paino suhteessa kaunokirjalliseen tekstiin on kaksinkertainen.

Sekin kertoo kirjallisuuden, erityisesti älyllisesti inspiroivan Oulipo-kirjallisuuden luonteesta: teksti synnyttää puhetta.