Vain juhlakäyttöön? Kirjasto ei kuulosta oodilta
Oodi on kirjastolle huono nimi kahdesta syystä.
Helsingin keskustaan rakenteilla oleva kirjasto sai nimekseen Oodi, tarkemmin Kirjasto Oodi. Nimestä päätti tuomaristo yleisöltä tulleen 1600 eri nimiehdotuksen joukosta. Tuomariston tai ainakin päätöksestä kertovan tiedotteen mukaan nimi on ”ajaton nimi demokratiaa ja sivistystä edistävälle rakennukselle”.
Oodi on kirjastolle huono nimi kahdesta syystä.
Ensinnäkin oodi kytkeytynee monen mielessä ensisijaisesti musiikkiin. ”Oodi ilolle” tarkoittaa useimmille Friedrich Schillerin runon sijaan Ludwig van Beethovenin 9. sinfonian neljättä osaa. Musiikkitaloa vastapäätä sijaitessaan kirjaston Oodi-nimen musiikkikytkentä vain vahvistuu.
Sekä musiikkiin että kirjallisuuteen viittaava nimi voi tietenkin olla tarkoituksellinen, saahan kirjastosta paitsi kirjoja myös musiikkia niin äänitteinä kuin nuotteinakin. Elokuviin oodi ei oikein yhdisty, mutta ehkä multimedia-kytkös saadaan Kirjasto Oodin luontevasta lyhentymisestä Koodiksi.
Toiseksi sana ”oodi” tarkoittaa ylistyslaulua, Kielitoimiston sanakirjan mukaan ”haltioituneen sävyistä lyyristä runoa”. ”Kreikkalaisessa kirjallisuudessa sitä käytettiin juhlien yhteydessä”, kertoo Wikipedia.
Suomalaisen kirjastolaitoksen olemukseen kuitenkin kuuluu olennaisesti arkisuus. Kirjastoon saa mennä tuulipuvussa lukemaan Tekniikan Maailmaa. Siellä poiketaan iltalenkillä. Siellä vietetään aikaa ihan noin vain.
Kirjastoon on matala kynnys. Kirjasto ei ole ylevää vaan helposti lähestyttävää. Kirjasto on kaikkien, ei vain ylhäisten.
Kirjasto ei kuulosta oodilta.
Kirjallisuus luo ja vahvistaa kansallista identiteettiä. Suomi löytää itseään Kiven veljeksistä ja Linnan sotilaista ja torppareista. Kansalliset kertomukset vahvistavat olemassaolevaa järjestelmää.
Ajatteleeko nimiraati, että kirjallisuuden tehtävä on tuottaa oodeja valtaapitävien ylistykseksi ja pönkittämiseksi? Kirjoittaa ”oodia demokratialle”? Eli pormestarille, kaupunginhallitukselle, valtuustolle ja lautakuntien viisaille ja kaukonäköisille jäsenille?
Ei kai sentään. Eiköhän ole vain tullut klassinen virhearvio. Juhlavassa mielentilassa tuomariston jäsenten aivot olivat virittyneet juhlavasti ja päätyneet juhlavaan nimeen, eikä silloin mietitty, sopiiko se kohteelleen.
Kiveä ja Linnaa olevan kansan kirjastosta ei tule kivilinnaa vaan puuta ja lasia yhdistävä rakennus. Entä jos puupalatsia kutsuisi Kivilinnaksi? Muistuttaisiko ristiriita siitä, että kaikki ei ole siltä miltä näyttää? Sehän olisi kauhistuttava ajatus! Vallanpitäjäthän saattaisivat saada suitsutuksen sijaan osakseen arvostelua, jos kansalaiset olisivat kriittisiä eikä kirjallisuutta latistettaisi oodeiksi!
Kun kerran Oodi ei minulle kelpaa ja Kivilinna olisi mahdoton ajatus, mitä tarjoan tilalle?
Helsingin uutta kirjastoa voisi hyvin kutsua vaikka Keskustakirjastoksi. Vieressä sijaitsevalla konserttitalollakin on konstailematon nimi. Sitä kutsutaan Musiikkitaloksi.