Juhannusdekkari: Erään yhtiön murha
Traditiot tekevät juhlan. Minun juhannukseeni ei ole enää pariinkymmeneen vuoteen kuulunut hyttysten tappaminen eikä kokkojen katselu. Sen sijaan juhannusdekkarista en luovu.
Perinne alkoi käytännössä varmaan jo lapsena, jolloin perheeni vietti juhannusta keskimoottoriveneellä Saimalla Ristiinan Vekaransalossa muiden veneilevien perheiden kanssa. Tietenkin minulla oli mukanani kirjoja, joita saatoin lueskella veneen keulassa. Ensin Enid Blytoneja, Etsiväkaksosia ja Kolmea etsivää, myöhemmin Agatha Christietä ja Sherlock Holmes -tarinoita.
Ohjelmalliseksi juhannusdekkaritraditioni muuttui 2000-luvun alussa. Kirjoitin silloin erittäin aktiivisesti kritiikkejä, ja kirjoja ilmestyi paljon. Juhannuksena soin itselleni toisaalta pienen levon vaativammasta kirjallisuudesta, ja toiseksi juhannus oli hyvää aikaa selättää paksumpikin nopealukuinen arvostelukirja. Reijo Mäen Vares-romaanien ilmestyminen osutettiin niihin aikoihin juuri juhannuksen kynnykselle, ja koska paljon myyvästä ja siten yleisesti kiinnostavasta kirjasta haluttiin arvostelu nopeasti, Vareksista tuli moneksi vuodeksi juhannuskirjojani. Myöhemmin ryhdyin viettämään juhannuksiani Markku Ropposen Kuhalan seurassa.
Tämän juhannuksen dekkarikseni valitsin kolmen vaihtoehdon joukosta viime hetkellä Kari Häkämiehen Erään yhtiön murhan. Valintaan vaikuttivat Häkämiehen haastattelu Optiossa ja Hesarissa juhannuksen alla julkaistu juttu Nokian ja Microsoftin matkapuhelinkauppojen kiemuroista. Erään yhtiön murhahan lähtee liikkeelle siitä, että suomalaisen matkapuhelinyhtiön amerikkalainen toimitusjohtaja murhataan hänen ollessaan aamulenkillä Hietaniemen rannassa.
Aiemmasta tiedän, että Häkämies osaa uittaa politiikan realiteetteja herkullisesti osaksi rikostarinaansa. Rikoskirjailijana hän edustaa suoraviivaista, realistista poliisiromaania, jossa mielenkiinto ei kohdistu kerrontaan, sanankäyttöön tai rakenteisiin vaan henkilöihin ja aiheeseen. Mitä Häkämies saisi irti Nokiasta?
Olin saanut vihjeen siitä, että tällainen romaani olisi tulossa, kun osallistuin Kari Häkämiehen tavoin Pyhtään murhalauantaihin viime vuoden lokakuussa. Siitä asti olen odottanut, millaisen teorian dekkarikirjailija laatisi Nokian tragedian ympärille. Olin itsekin hahmotellut erästä dekkarilinjaa, joka perustuisi Stephen Elopin johdolla tehtyyn päätökseen hylätä näyttävästi Symbian-käyttöjärjestelmä, sulkea ovet Androidilta ja hypätä Microsoftin kaulaan. Mitä tapahtuisikaan MeeGolle? Tarinassa olisi risteillyt viholliseksi muuttuvia ystäviä ja ystäviksi muuttuvia vihollisia, ja tietenkin ainakin yksi Troijan hevonen. Todellinen yrityselämä ennätti kuitenkin toteuttaa juonikuvioita nopeammin kuin trilleristi kirjoittaa, joten se hanke jäi ennen kuin ennätti alkaakaan.
Erään yhtiön murha olisi voinut nousta ilmestyessään puheenaiheeksi. Niin ei käynyt. Siitä päättelin, että ehkä teos ei tarjoa kiehtovaa salaliittoa Nokian ja Microsoftin kaupoista. Juuri niin on. Häkämies ei ole vahvimmillaan yrityselämän kuvioissa, mutta politiikan kiemurat hän tuntee perin juurin. Siksi Roccum, dekkarin Nokia, on valtionyhtiö, joka on vasemmistoliittolaisen omistajaohjausministerin alla, ja ongelma on yhtiön ostaman paikannusteknologiayhtiön Suomeen perustamat yksiköt, joiden alasajo mahdollisen yrityskaupan yhteydessä uhkaisi omistajaohjausministerin ääniä juuri hänen omassa vaalipiirissään.
Ottamatta kantaa siihen, kuinka työllistävää paikannusteknologia on ja ovatko paikannusteknologiayhtiön työntekijät potentiaalisia vasemmistoliiton äänestäjiä, Häkämies pyörittää poliittista kuviota näppärästi. Naispuolinen valtiovarainministeri harkitsee, ryhtyisikö käyttämään tietoja yrityskaupan valmistelusta lyömäaseena vasemmistoliittoa vastaan, ja päätyy sovittelemaan, koska vasemmistoliiton lähtö hallituksesta tietäisi uusia vaaleja, eikä hänen oman puolueensa asema olisi vielä riittävän hyvä.
Raadollista poliittista realismia, toki kaunokirjailijan sopivasti fiktioksi suoraviivaistamana.
Erään yhtiön murha ei ole avainromaani. Se ei kerro todellisen Nokian vaihtoehdoista. Avainromaani se ei ole politiikankaan osalta. Hyvä niin. Eipä ole enää vasemmistoliitto hallituksessa eikä demarivaltiovarainministeri naispuolinen.