Ilkka Remes maalaa totalitaristisen Suomen ja laulaa yksilönvapauden ylistyksen
Ilkka Remes aloitti menestyksekkääksi osoittautuneet trilleriuransa vuonna 1997 ilmestyneellä romaanilla Pääkallokehrääjä (WSOY). Pääkallokehrääjässä eletään vuotta 1986 Suomen Demokaattisessa Tasavallassa, rautaesiripun itäpuolella.
Todelliseen historiaan verrattuna on tapahtunut pieni niksahdus: toisessa maailmansodassa Neuvostoliiton joukot ovat vyöryneet Suomeen ja miehittäneet maan. Suomesta on tullut osa itäblokkia samaan tapaan kuin vaikkapa Tšekkoslovakiasta ja DDR:stä.
Tämänvuotisessa Kotkanpesässä (WSOY) Remes palaa esikoisteoksensa vaihtoehtohistoriaratkaisuun, mutta olennaisella erolla: toisen maailmansodan voittaja onkin ollut Saksa, minkä myötä Suomestakin on tullut totalitaarista Saksaa myötäilevä valtio, joissain määrin esikuvaansakin tunnollisempi.
Vaihtoehtohistoriaan nojaavan romaanin viehätys rakentuu laajemmalle pohjalle kuin nykyhetkeen sijoittuvan, usein poliittismotivoidun toimintatrilleri, joiden tekijänä Ilkka Remes on tullut tunnetuksi.
Vaihtoehtohistoriassa, samoin kuin science fictionissa, tavallista olennaisempi osa teosta on sen maalaama maailma. Yhteiskuntaa, sen toimintaa ja sitä, kuinka nykytilaan on päädytty, on kuvattava lukijalle. Remes tekee sen taitavasti upottamalla informaatiota tarinan varrelle sen sijaan että heti alussa hukuttaisi lukijansa yhteiskuntamaalailuihin.
Opimme esimerkiksi, että Saksaa hallitsee ulkoisesti Angela Merkeliä muistuttava johtaja, kuulemme Heinrich Himmlerin Lappi-sympatioista (myös sodanjälkeisistä) ja saamme tietoa saksalaisten kehittämistä vastineista yhdysvaltalaisille sosiaalisen median ja viestinvälityksen palveluille.
Natsiaikojen rotukysymys on viety päätökseen paitsi juutalaisten myös – vähintään – pakkosiirrettyjen saamelaisten osalta. Alkuperäiskansatematiikkaa Remes ei kuitenkaan kehittele järin pitkälle.
Kotkanpesän kannessa oleva hakaristi ei ole vihreä sattumalta. Remes rakentaa paralleeleja fanaattisimman ympäristöliikkeen ja natsiaatteen välille. Kun tarkoitus pyhittää keinot, jälki ei usein ole historiatarkastelussa kaunista.
Remeksen kirja kääntyykin vapauden ylistykseksi. Useaan otteeseen hän nostaa esiin kirjan todellisuudessa laajalti hyväksytyn totalitarismin iljettäviä puolia.
Saksalaiset ovat asettaneet (romaanin todellisuudessa) taloudellisen menestyksen yksilönvapauksien edelle.
Pääkallokehrääjän tapaan Kotkanpesässäkin on luonnollisesti myös toimintajuoni, ja ylipäätään teos on Remeksen koetellun ja hyväksi havaitun koneiston tuote. Rakenne koostuu tiiviistä leikkauksista ja lyhyistä luvuista, syke nostetaan ylös.
Kaahaillaan milloin autoilla, milloin mönkijällä. Luotettu henkilö osoittautuu petolliseksi. Salakoodi naamioidaan mukamas virheelliseksi postinumeroksi.
Remes on kytkenyt Kotkanpesän kevyin sitein vuoteen 2020. ”Aasialaiselta” suojaudutaan, ja yksi sivuhenkilöistä on epidemian torjunnan vuoksi tutuksi tullut sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö.
Syvällä romaanin pohjalla jytkivät Yhdysvaltain presidentinvaalit, joiden tulokseen Saksa pyrkii vaikuttamaan.