Hyvän mielen mestari – Arto Paasilinnan salaisuus on hymy
Arto Paasilinna (1942–2018) kirjoitti itsensä suomalaisten sydämiin. Parhaina aikoinaan hän hallitsi kirjanmyyntitilastoja, ja muutamat hänen romaaninsa ovat nousseet modernin klassikon asemaan. Jäniksen vuotta ja Hurmaavaa joukkoitsemurhaa luultavasti luetaan vielä vuosikymmenten kuluttua 1900-luvun loppupuolen kirjallisuuden kuvina.
Paasilinnan tuotanto osuu suomalaisen kertovan kirjallisuuden tradition yleisluonnehdintaan: se on humoristista, realistista ja kansanomaista.
Realistiselta se tuntuu siitä huolimatta, että Arto Paasilinna kirjoitti mieluusti uskonnollisen mytologian personoiduista hahmoista.
Realistiselta Arto Paasilinnan tuotanto tuntuu siitäkin huolimatta, että monet hänen teoksensa ovat satuja.
Esimerkiksi sopii siltainsinööri Jaatisesta kertova Onnellinen mies, jonka kuunnelmaversion ja televisioelokuvasovituksen Yle avasi Areenaan kunnioittamaan Paasilinnan muistoa.
Pikkukunnan valtaapitävät suhtautuvat hyljeksien muualta tulleeseen TVL:n siltainsinööriin. Syntyy oitis oppositioasetelma, jossa lukijan sympatiat ovat kaltoin kohdellun Jaatisen puolella.
Jaatinen saa rakennustyöläiset puolelleen. Valtaapitävät porvarit yrittävät maanitella työläisiä menemään lakkoon.
Asetelma on paasilinnamaisen hykerryttävän absurdi.
Jaatinen ryhtyy jonkinmoiselle kostoretkelle häntä panetelleita vastaan. Hän saa potkut TVL:ltä mutta perustaa rakennusliikkeen. Kunnanisät eivät halua antaa putkien uusimisurakkaa Jaatiselle, mutta Jaatinen junailee asiat niin, että hänen yhtiönsä paitsi saa urakan myös saa siitä useita satojatuhansia markkoja enemmän kuin mitä kunnan budjetissa oli varattu.
Palkkansa saa kirkkoherra, joka ei suostu kastamaan lapsia, jotka Jaatinen on saanut koulun rehtorin kanssa. Eikös kirkkoherrakin pian huomaa joutuneensa piispan irtisanomaksi.
Palkkansa saavat kaikki muutkin kunnan silmäätekevät, kun Jaatinen juonii vaaleissa valtuuston uusiksi ja nimityttää itsensä kunnanjohtajaksi.
Hyljeksitty hahmo nousee nokkeluutensa ja neuvokkuutensa ansiosta voittajaksi. Siinä sivussa hän saa rahaa ja rakkautta.
Asetelma on suoraan sadusta, ja sadunomaisesti fabuloiva on Arto Paasilinnalle luontainen kerrontatapakin. Tapahtumat paisuvat kerros kerrokselta, ja pian koko pullataikina valuu astiasta pöydälle.
Paasilinnan romaanit eivät saa aikaan nokkeluudesta kumpuavaa röhönaurua vaan huumorin myhäilevää hymyä. Vähä vähältä hän taluttaa lukijansa tilanteeseen, joka on vähintään vinksallaan, parhaimmillaan pähkähullu.