Proosakirjailijan arkea ja kirjallisuuden ajankohtaisia aiheita.

Fuskaako Kansallisteatteri? ”Entuudestaan tuntemattomia” papereita onkin esitelty useissa kirjoissa

Karo Hämäläinen
Blogit Kirjailijan päiväkirja 28.3.2017 10:52

Marko Tapion (1924–1973) Arktisen hysterian ensimmäinen näytelmäsovitus on Suomen Kansallisteatterin kevään kiinnostavia uutuuksia. Ensi-iltansa maaliskuun alussa saanutta, Juha-Pekka Hotisen ja Atro Kahiluodon dramatisoimaa näytelmää mainostetaan syvältä kouraisevaksi draamaksi Suomesta.

Tapio sai valmiiksi kaksi osaa (Vuoden 1939 ensilumi, WSOY, 1967 ja Sano todella rakastatko minua, WSOY, 1968) neliosaiseksi suunnittelemastaan Arktinen hysteria -romaanisarjasta. Näytelmän kiehtovuutta lisää se, että Kansallisteatteri kertoo näytelmän hyödyntävän ”Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta löytyneitä, entuudestaan tuntemattomia Tapion luonnoksia teoksen kolmannesta ja neljännestä osasta”.

Warelia-kustantamon perustaja, Marko Tapio -entusiasti Marko Vesterbacka arvostelee julkisessa Facebook-muistiinpanossaan Kansallisteatteria harhaanjohtavasta tai ainakin tietämättömästä markkinoinnista: luonnokset ovat tutkimuksessa ja kirjallisuudessa hyvinkin tiedossa.

Vesterbacka huomauttaa, että esimerkiksi Anne Fried on kirjoittanut jo vuonna 1977 aineistosta, joka käsittää 125 konekirjoitussivua ”Marko Tapion viimeisestä käsikirjoituksesta”. Käsikirjoituslainauksiakin sisältävä essee on julkaistu uudelleen vuonna 1989. Myös Marko Tapion veli Harri Tapper, Tapion kustantaja Vilho Vikstén ja Tapiosta väitellyt Matti Kuhna ovat kommentoineet näitä Kansallisteatterin mukaan ”entuudestaan tuntemattomia” liuskoja, Vesterbacka osoittaa.

Näytelmän dramatisoineet Juha-Pekka Hotinen ja Atro Kahiluoto eivät niele Vesterbackan kyseenalaistuksia.

”Esityksen markkinointi ei meidän mielestämme ole antanut asiasta virheellistä kuvaa”, he kirjoittavat vastauksena Kansallisteatterille suuntaamaani kysymykseen.

Dramaturgit pohtivat vastauksessaan käsitteiden ”ennestään julkaisematon”, ”ennestään tuntematon” ja ”unohtunut” eroja.

”Meille on vuosien myötä ja eri lähteisiin tutustumalla syntynyt vahva vaikutelma, että nuo materiaalit ovat kaikkea tätä: ennestään tuntemattomia, ennestään julkaisemattomia ja unohtuneita. Varmasti [Vesterbackan muistiinpanossa] mainitut henkilöt ovat tunteneet materiaalia, mutta aikaa myöten alkoi näyttää siltä, että materiaali on koostunut SKS:n arkistoon eri teitä pitkin: ainakin kirjailijan leskeltä Tuulikki Valkoselta, kirjailijan veljiltä ja kustantamosta, mahdollisesti muualtakin.”

”Ehkäpä kukaan ei ole tuntenut materiaalia kokonaisuudessaan? Materiaali on julkaisematonta, koska ylimalkaisia viittauksia tai edes Anne Friedin esseessään 1977/1989 referoimia ja siteeraamia otteita ei voi pitää julkaisemisena vaan viittaamisena.”

Hotinen ja Kahiluoto taustoittavat käsitystään:

”Kopioimme syksyllä 2009 3. osan käsikirjoitukseksi tulkitsemamme liuskat myös kirjailijan leskelle ja pojalle, koska heidän meille kertomansa mukaan 3. osan käsikirjoitusta ei ole olemassa, on korkeintaan lyhyitä katkelmia ja alustavia luonnoksia. Myöhemmin Tuulikki Valkonen tosin totesi, että materiaali on hänelle tuttua.

”Anne Fried käsitteli esseessään samaa materiaalia – vai onko se sama materiaali? Liuskamäärä on eri, kansilehti samoin. Lisäksi Fried kirjoitti ykskantaan, että ’suunnitelmia viimeistä (so. neljättä) osaa varten ei ole kirjoitettu’. Tämä on hämmentävää meille, jotka olemme omin käsin käännelleet noita suunnitelmia. Vai onko niin, että Fried ei pitänyt esim. muistiinpanoa neljänteen osaan sisältyvästä rakkausromaanista (jolla oli työnimikin), varsinaisesti suunnitelmana?”

”Tietääksemme muutkaan Vesterbackan mainitsemat lähteet kuten Harri Tapper tai Timo Hännikäinen eivät käsittele arkistossa olevaa materiaalia lyhyitä viittauksia enempää.”

”Kattavin akateeminen käsittely Arktisesta hysteriasta on ilmeisesti Matti Kuhnan väitöskirjassa Kahden maailman välissä (2004) – lähde jota Vesterbacka ei mainitse. Myöskään Kuhna ei analysoi arkistomateriaalia. Hän ei ilmeisesti tuntenut sitä, koska viittaa toisen käden lähteeseen eli Anne Friedin kirjoituksiin”, he kirjoittavat.

Vesterbacka käsittelee muistiinpanossaan Kuhnan väitöskirjaa ja on tehnyt siitä kaksi tekstilainausta.

Hotinen ja Kahiluoto jatkavat:

”Jos nämä kirjoittajat ovat tunteneet materiaalin, miksi he eivät esittele ja käsittele sitä seikkaperäisesti? Onko niin, että he eivät ole nähneet sillä enempää merkitystä? Ja onko kyse siitä, että koska olemme tulkinneet muiden vähätelleen arkistoaineiston painoarvoa, olemme innostuksissamme ylikorostaneet sen merkitystä?”

”Meistä näyttää siltä, että mainitut tahot ovat pikemminkin tienneet materiaalin olemassaolon kuin tunteneet sen, ja tuskin kukaan on suonut sille käsikirjoituksen arvoa ja statusta. Kenties tämän vähättelemisen seurauksena tuo tärkeä lisäaines romaanin kokonaisuuteen on unohtunut niiltäkin, jotka ovat sitä tunteneet. Ja samoista syistä tuo materiaali on jäänyt suurelle yleisölle tykkänään tuntemattomaksi.”

Vaikka dramaturgit ovat tienneet, että monet ihmiset ovat tienneet materiaalista, heidän mielestään ei ole ”tietoista vedättämistä” mainostaa luonnoksia ”entuudestaan tuntemattomiksi”.

”Olemme tehneet päätelmät aineiston tunnettuudesta ja arvostuksesta edellä lyhyesti kuvattujen havaintojemme perusteella. Jos syntynyt kuva on virheellinen, vastuu on yksin meidän.”

He tosin myöntävät, että varminta olisi ollut tyytyä toteamaan, että materiaali on ”ennestään julkaisematonta”.

”Sitä se on edelleen: Anne Friedin siteeraukset tai teatteriesitys eivät nimittäin ole varsinainen julkaisu. Tässä onkin yksi tähtäimemme: olisi kovin kannatettavaa, että jokin kustantamo julkaisisi – jos perikunta niin soisi –  vihdoin jälkeenjääneet suunnitelmat ja paperit vaikkapa omana niteenään, kriittisin kommentein varustettuna. Kun on kyse kirjailijasta, jonka työ on melkeinpä kansallisomaisuutta, kirjallinen yhteisö ja lukijat ansaitsivat päästä nauttimaan ja arvioimaan tätä romaanin lisäainesta.”

Suomen Kansallisteatteri ei ole muuttanut eikä aio muuttaa Arktisen hysterian markkinointitekstiä Vesterbackan viikonloppuna julkaiseman kirjoituksen, teatterille maanantaina esittämäni kysymyksen eikä dramaturgien tiistaiaamuna antaman selvityksen myötä.

EDIT 11.28: Lisätty Kansallisteatterista saatu tieto, että markkinointitekstejä ei aiota muuttaa.