Finlandia-juhlat yhdistyvät

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Finlandia-, Finlandia Junior- ja Tieto-Finlandia-palkinnot jaetaan tänä vuonna samassa tilaisuudessa. Suuri Finlandia-päivä on torstai 26. marraskuuta.

Aiemmin lasten- ja nuortenkirjallisuudelle jaettavan Finlandia Juniorin ja tietokirjallisuuden Tieto-Finlandian saajat on julkistettu omissa tilaisuuksissaan eri päivinä kuin romaaneille jaettava Finlandia-palkinto.

Syynä muutokseen on epäilemättä halu saada huomiota myös Finlandia Junior- ja Tieto-Finlandia-palkinnoille ja palkituille. Mediahuomio on tavannut keskittyä romaanikisaan ja romaanipalkinnon jakotilaisuus on muodostunut kirja-alan yhteiseksi juhlaksi – vaikka lounastarjoilu onkin kutistunut kakkukahveiksi.

Samalla Finlandia-juhlan pitopaikka muuttuu. Aiemmin Finlandian saajaa on juhlittu Vanhalla ylioppilastalolla. Kolmen Finlandian yhteisjuhlat järjestetään Kansallisteatterissa.

Eri Finlandia-kategorioiden ehdokkaat julkistetaan edelleen omina päivinään marraskuun alussa. Uutta on se, että julkistukset on asetettu samaan viikkoon: marraskuun ensimmäisestä viikosta tulee kirjallisuuden Finlandia-viikko.