Finlandia-gaala
Alkuvuosi täyttyy tummien pukujen täyttämistä hopeanhohtoista gaalavälkkeistä. Pari yötä sitten jännitettiin Kultaisen maapallon voittajia, eilen hurrattiin suomalaisille urheilusankareille ja perjantaina Kansallisoopperassa kerrotaan televisioalan Kultaisen Venlan voittajat. Gaalatilaisuudet ovat alan sisäisiä yhdessäolojuhlia, mutta ne saavat myös laajan televisionäkyvyyden ja kiinnostavat yleisöä.
Eilisiltana Hartwall-areenan permannolla Urheilugaalaa seuratessani mietin, voisiko sama toimia kirjallisuudessa. Onhan journalismillakin jo oma Suuri journalismipalkinto iltapukujuhlineen.
Suomalaisen kirjallisuuden suurin ja tärkein mediahuomiota tavoitteleva tapaus on Finlandia-palkinto. Viime vuonna kaikkien kolmen kategorian Finlandia jaettiin samassa tilaisuudessa, kun aiemmin tietokirjailijat, lasten- ja nuortenkirjailijat ja romaanikirjailijat ovat saanet palkintonsa kukin omana päivänään omissa tilaisuuksissaan.
Kansallisteatterissa järjestetyssä Finlandia-juhlassa oli askel gaalan suuntaan, mutta vain askel. Tuon askeleen muodostivat näyttelijöiden esittämät katkelmat ehdokasteoksista, videointrot ja gaalavarustukseen jo koomisuuteen asti kuuluva valokuvausseinä. Ehkä oma hashtagkin oli. Finlandia-palkintojen jakotilaisuus järjestettiin iltapäivällä, ja se lähetettiin suorana netissä useammankin tiedotusvälineen sivuilla.
Entä jos Finlandia-palkintojen jakotilaisuuden sijaan olisikin ilta-aikaan järjestettävä, suorana lähetyksenä jollakin pääkanavalla televisioitava Finlandia-gaala? Koska Finlandian tavoite on läpeensä kaupallinen, eikö olisi loogista maksimoida kaupallinen (huomio)arvo?
Useimmat oman alan hännännostajaiset ovat kehittyneet samalla tavalla: yhden palkinnon ympärille on kehittynyt palkintorypäs. Vaikkapa Urheilugaalassa jaettiin pikaisen laskutoimituksen perusteella lähes kaksikymmentä palkintoa, minkä lisäksi neljä urheilijaa nostettiin Suomen urheilun Hall of Fameen – englanninkielinen termi sopinee amerikkalaisvaikutteiseen urheilugaalaan.
Samalla tavoin Finlandia-gaalassa palkittaisiin nykyisten Finlandia-kategorioiden lisäksi ainakin Vuoden runoilija, Vuoden sarjakuvahenkilö, Vuoden kirjallisuusvaikuttaja, Vuoden kustannustoimittaja ja Vuoden lukemiseen kannustaja. Gaalassa jaettaisiin kriitikoiden myöntämä erikoispalkinto, kunnioitettaisiin elämänuraa ja kukitettaisiin yleisöäänestyksen voittajat.
No, ehkä tuossa on jo liikaa. Samoin Urheilugaalan loputtomat palkintokategoriat alkoivat puuduttaa viimeistään siinä vaiheessa, kun Hall of Fameen nostettuja urheilijoita hehkutettiin illan aikana kolmatta kertaa.
Seurauksena olisi väistämättä nitinää ja narinaa. Miksi Vuoden runoilija ei saa yhtä paljon mediahuomiota kuin Finlandia-voittaja? Jostain syystä kuuluu kovin vähän narinaa siitä, että Vuoden urheilija uutisoidaan perinteisesti suuremmin kuin vaikkapa Vuoden urheiluvaikuttaja.
Kun eilisiltana marssin loputtomalta tuntuvaa punaisen väristä mattoa pitkin Hartwall-areenan uumeniin ohi näytösvoimistelijoiden ja tanssiryhmien, sain käteeni lasillisen valmiiksi lämmitettyä Freixenetiä ja tiesin, että edessä olisi reilut neljä tuntia plaseerattua istumista ennalta tuntemattomassa seurueessa, etsin poistumistietä. Onneksi en löytänyt.
Urheilugaalaa on helppo pitää joiltain osin yliampuvana, mutta virallisen ohjelman päätyttyä oli hauskaa kierrellä jututtamassa tuttuja urheilijoita ja muita urheilualan ihmisiä räpsiä muiden tavoin kaverikuvia sankareiden kanssa.
Kirjallisuudella tuskin on vaarana, että yrityssponsorit ostavat pöydittäin paikkoja sidosryhmävierailleen tai hilaavat baijerilaisautoja juhlatilan kattoon. Nykyisen ”jaamme palkinnon hiljaa kirjaston nurkassa ja varomme kertomasta siitä kenellekään” ja Urheilugaalan kaltaisen superhehkutuksen välistä voisi kuitenkin löytyä kirjallisuudellekin toteuttamiskelpoinen gaalatapatuma.
Eikä mallia tarvitsisi etsiä kauempaa kuin kotimaisista tapahtumista tai Ruotsin Finlandia-palkintoa vastaavan August-palkinnon gaalasta. Ruotsista Urheilugaalankin idea on importeerattu.