Fagerholm, Kilpi, Riikonen… Nämä ovat Parnasson kriitikoiden Finlandia-suosikit
Kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat julkistetaan torstaina 7. marraskuuta. Kysyin kolmelta Parnassoa vakituisesti avustavalta kriitikolta Outi Hytöseltä, Ville Hänniseltä ja Tommi Melenderiltä, mitä kirjoja he soisivat näkevänsä nostettavan pöydälle Lasipalatsi-ravintolan Palmuhuoneessa.
Kyse ei siis ole Finlandia-ehdokasveikkauksesta, jossa arveltaisiin, mitkä kuusi kotimaista romaania ovat miellyttäneet ehdokkaat valitsevan raadin jäseniä eniten. Eivätkä kriitikot tietenkään ole tutustuneet läheskään kaikkiin vuoden aikana ilmestyneisiin kotimaisiin romaaneihin.
Tarkoitus oli vain listata erinomaisia tänä vuonna ilmestyneitä kotimaisia romaaneja.
Kultakin kolmesta kriitikosta pyysin 4–6 kirjan listaa. Kaksi heistä listasi vähimmäismäärän, yksi enimmäismäärän. Näiden neljäntoista maininnan joukossa on yksi, joka löytyy kahdelta listalta.
Se on Matias Riikosen Iltavahtimestarin kierrokset (Teos), jonka nostivat esiin Hytönen ja Melender.
Outi Hytösen listalla olevaa Hassam Blasimin Allah99:ää (WSOY) Finlandia-palkinnot jakava Suomen kirjasäätiö ei hyväksynyt kilpailuun, sillä teos ilmestyi alkukielellään arabiaksi jo viime vuonna.
”Kirjan katsotaan olevan sen maan kirja, jonne se tehdään ensimmäisenä”, kirjasäätiön pääsihteeri Elina Lahdenkauppi perusteli Helsingin Sanomien haastattelussa.
Outi Hytösen valinnat
Ville Hytönen: Luumun polte (Gummerus)
”Ville Hytösen (ei ole sukua eikä mieheni!) intensiivisen voimakas, ilmaisultaan ainutlaatuinen romaani Luumun polte oli suurin sykähdyttävä yllätys. Siinä tuntuu olevan kaikki kohdallaan. Miljöö, juoni ja kieli komppaavat saumattomasti yhteen. Timantti, jossa on ärhäkkää rosoisuutta.”
Eeva Kilpi: Punainen muistikirja (WSOY)
”Aarrekirjoihini pääsee myös Eeva Kilven Punainen muistikirja. Se on koskettava ja inhimillinen päiväkirja vanhenemisesta. Miten yksinkertaisilla lauseilla voi samaan aikaan sanoa jotain niin hauskaa ja surullisen haikeaa! Ihana Kilpi. Simppelistä muodosta huolimatta tässä kiteytyy Kilven pitkän uran aiheita hyvin kauniissa muodossa. Mutta onkohan tämä tarpeeksi proosaa Finlandia-listalle?”
Matias Riikonen: Iltavahtimestarin kierrokset (Teos)
”Kolmas nostoni on Matias Riikosen Iltavahtimestarin kierrokset, joka on melkein kuin Punaisen muistikirjan vastakohta. Maaseudun sijaan ollaan sykkivässä Helsingissä, kaupunkia katsoo nuori mies, jolla maailma näyttäytyy runsaana ja salaperäisenä, kun Kilvelle, vanhalle naiselle, kaikki on seesteistä ja selkeää. Riikosen kirjassa on omaperäinen idea ja toteutus on hauska.”
Hassam Blasim: Allah99 (WSOY)
”Hieno lukukokemus oli myös Hassan Blasimin Allah99. Se on vetävän viettelevän suorapuheinen ja toisaalta osin täysin käsittämätön maailmankuvan avartaja, joka ei ilmeisesti arabiankielisen alkuperäisyytensä takia voi Finlandia-listalle päästä. Paikkansa se siellä ansaitsisi. Allah99:n ottaminen mukaan nykyaikaistaisi suomalaisen kirjallisuuden määritelmää.”
”Olen puolivälissä Pajtim Statovcin Bollaa (Otava), se vaikuttaa ehdottomasti yhdeltä vuoden kohokohdalta. Vanhoista tutuista proosanimistä nimeäisin onnistujiksi Olli Jalosen (Merenpeitto, Otava), Joel Haahtelan (Adélen kysymys, Otava), Elina Hirvosen (Punainen myrsky, WSOY) ja Sofi Oksasen (Koirapuisto, Like). Hienoja romaaneja, mutta ei uudistumista tai suuria yllätyksiä. Näiden nouseminen Finlandia-listalle ei tulisi ansiotta, mutta tylsiä valintoja ne olisivat.
Ville Hännisen valinnat
Anja Erämaja: Imuri (WSOY)
”Elämä on silleen yhtä helvettiä, että työ ja arki sekoittuvat, kaikki kasautuu, uupumus keräytyy… ja lopulta vain huono uni pelastaa. Anja Erämaja kuvaa kotona työskentelevän yksinyrittäjän ja -huoltajan elämää viisaan humoristisesti. Hauskuus on vaikeaa ja siksi Finlandia-ehdokkuuden arvoista.”
Anna-Kaari Hakkarainen: Dioraama (Tammi)
”Tiesin jo ensi sivuilta, että luen Dioraaman lähivuosina monta kertaa. Uudelleenlukemisarvo syntyy yksittäisistä voimavirkkeistä, jotka antavat minulle – lukijalle, kuninkaalle – vallan käyttää tekstiä omiin tarkoituksiini. Ihannekuvien ja todellisuuden, museoasetelmien ja sen ulkopuolisen maailman välisen ristiriidan lisäksi Hakkarainen kuvaa rakkautta, tunteita, muistoja ja taidetta osuvasti.”
Olli Jalonen: Merenpeitto (Otava)
”Siinä missä Taivaanpallo (Otava, 2018) kuvaa yksilön havahtumista maailman ihmeisiin ja älyllisiä esikuvia voimavarana, Merenpeitossa samat tekijät rajoittavat kehitystä. Kirja muistuttaa, että meidän on lakattava palvomasta mestareitamme ja löydettävä omimpamme.
Riikka Pelo: Kaikki elävä (Teos)
”Kaunokirjallisuudessa voi olla ajankohtainen ja ajaton samaan aikaan. Pelo kirjoittaa tästä ajasta ja tässä ajassa, mutta äänen saavat osattomat ja vallasta riuhdotut. Kieli on välillä tajunnanvirtaavaa, välillä muhevan arkaaista.”
Mikko Rimminen: Jos se näyttää siltä (Teos)
”Rimmisen jahkaileva, polveileva, laatusanantäyteinen ja lauseenvastikkeisiinkin lapsenilolla suhtautuva mutta epäilemättä ilman keisarinleikkausta ja helvetillisellä tuskalla ponnistettu tyyli on ainutlaatuinen. Hänellä ei ole jäljittelijöitä, koska lopputulos vaikuttaisi hirveältä. Ja näyttää siltä, että uusi romaani on hänen parhaitaan.”
Johanna Venho: Ensimmäinen nainen (WSOY)
”Syvän ihmisyyden täyttämä romaani vailla muotoposeerausta tai muotihakuisuutta. Jokainen elämänsä totisiin tosiseikkoihin uupunut tunnistaa kirjan painokkaan voiman. Vapauden kaiho soi presidentin rouvalle, kun hän astuu Miniinsä ja surauttaa Katerman siimekseen.”
”Lisäksi vastaan siihen, mitä et kysy, koskaanhan sitä ei kysytä: Tieto-Finlandian ehdokkaaksi ja voittajaksi toivon Nina Kokkisen kirjaa Totuudenetsijät – Esoteerinen henkisyys Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin taiteessa (Vastapaino). Ihailen pitkäjänteisyyttä ja yksityiskohtien tarkkuutta silloin, kun ne yhdistyvät riveille ja niiden väleihin ripoteltuihin suuriin linjoihin ja kysymyksiin. Kun luin kirjan, mietin, että olen kollegana saatanan kateellinen näin kauniista elämäntyöstä.”
Tommi Melenderin valinnat
Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo (Like)
”Erittäin hienosti hahmotettu, kehitelty ja kerrottu tarina eriarvoistuvasta ja polarisoituvasta sosiaalisesta todellisuudesta, tapahtumapaikkana pääomasijoitusyhtiön omistama kerrostaloyhteisö. En ole lukijana mikään upottavia elämyksiä hakeva ahmijatyyppi, mutta Kerrostalon vahva kerronta teki minusta ainakin hetkellisesti sellaisen. Vanha klisee kirjasta, jota en malttanut laskea käsistäni, toteutui Kerrostalon kohdalla.”
Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin? (Teos, ruots. alkuteos Förlaget)
”En ole vielä lukenut tätä ihan loppuun, mutta rohkenen olla tohkeissani ja veikata tätä F-ehdokkaaksi. Fagerholmin kertojan taidot (tunnelman luonti, sielun syövereiden luotaaminen) ovat tässä vahvasti esillä, tuntuu jopa että lyhyt muoto (alle 250 sivua) terävöittää niitä.”
Jaakko Yli-Juonikas: Tahdon murskatappio (Siltala)
”Myönnän jääviyteni, koska tunnen tekijän, mutta kun kirjallisissa piireissä useamman vuoden liikkuu, aika moni kollega käy tutuksi. Tahdon murskatappio on Yli-Juonikkaan apokalyptisen poniromaanisarjan toinen osa. Kun Dostojevskin kellarinloukon ajatukset yhdistyvät heppakirjojen kuvastoon, voiko olla pitämättä? Yli-Juonikas on saanut eniten huomiota paksuilla opuksillaan Neuromaanilla ja Jatkosota-extralla, mutta olen tykännyt myös hänen tavastaan rakentaa pienoisromaaneja, jollainen Tahdon murskatappiokin on.”
Matias Riikonen: Iltavahtimestarin kierrokset (Teos)
”Olen kieliorientoitunut lukija, ja poikkeuksellisen hienot proosalauseet vetoavat minuun voimakkaasti. Niitä riittää Riikosen kaiketi autofiktiivisessä teoksessa, joka kirjaa ylös öisen kaupungin ilmiöitä, tunnelmia ja ajatuskulkuja. Hienoon proosaan yhdistyvät omintakeiset havainnot. Tämä kirja kertoo jotain tärkeää ihmisenä olemisesta niin kuin parhaat romaanit yleensäkin.”
Suomen Kuvalehteä ja Parnassoa kustantava Otavamedia kuuluu samaan Otava-konserniin kuin kirjankustantamot Otava ja Like.