Blogit

Proosakirjailijan arkea ja kirjallisuuden ajankohtaisia aiheita.

Esikoisen viehätys

Blogit Kirjailijan päiväkirja 19.11.2014 15:51
Karo Hämäläinen
Kirjoittaja on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

Kuluvaa kotimaista kirjavuotta on luonnehdittu vahvojen esikoisromaanien vuodeksi. Se näkyy myös palkinnoissa. Finlandia-palkintoehdokkaana on peräti kaksi esikoisteosta, Anni Kytömäen Kultarinta ja Tommi Kinnusen Neljäntienristeys.

Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon raadin puheenjohtaja Antti Majander puolestaan sanoi palkinnonjakopuheessaan, että raati harkitsi viime vaiheessa neljää romaania; Hesarin kisassahan ovat mukana kaikki aikuisten kertovan kaunokirjallisuuden lajityypit, siis myös novellit, lyriikka, esseistiikka ja aforistiikka. Nuo neljä teosta olivat Kytömäen ja Kinnusen kirjojen lisäksi Henni Kitin Elävän näköiset ja palkinnon voittanut Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia.

”Hyvä esikoisvuosi” – olkoon niin, mutta voiko todella olla, että kuudesta vuoden parhaasta suomalaisesta romaanista joka kolmas on tekijänsä ensimmäinen? Vai onko kyse vain siitä, että esikoisteokset saavat julkisuudessa paljon huomiota, minkä vuoksi niihin keskitytään ja niitä ”löydetään” helpommin kuin tekijänsä tuotannon seuraavia kirjoja?

Finlandia-raati ainakin osoitti jälkimmäisen arvelun pödyksi nostamalla esiin kaksi jo aiemmin julkaistua mutta vähäiselle huomiolle jäänyttä kirjailijaa, Heidi Jaatisen ja Jussi Valtosen.

Miksi esikoiset viehättävät? Mietin asiaa erityisesti vuonna 2008, jolloin kuuluin Finlandia-raatiin. Kuusikossamme varsinainen esikoiskirja oli Katri Lipsonin Kosmonautti, mutta myös Arne Nevanlinnan Marie oli tekijänsä ensimmäinen romaani. Kiehtoivatko ne jostain muusta kuin kirjallisesta syystä – esikoissyystä?

Kirjallisuudessa niin kuin kaikessa taiteessa uutuudella on arvo. Uutuuden tuoma viehätys on osa moniselitteistä taideteoksen kokonaisarvoa. Uutuudella en tarkoita sitä, että tekijä on ennalta tuntematon, vaan sitä, että teoksessa on jotain uutta, uudenlaista, oli se sitten aiheen, aiheenkäsittelyn, rakenteiden, kerronnan tai kirjailijan kynänjäljen tasolla. Uusi kertoja luultavasti tekee jotakin uudella tavalla.

Tähän vaikuttaa myös prosessi, jolla kirjat päätyvät kustannettaviksi suuriin kustantamoihin, jotka lähinnä lähettävät teoksiaan Finlandia-raadin puntaroitaviksi. Uusien käsikirjoitusten pinosta kustannettavaksi päätynee helpoimmin teos, joka lumoaa kustannustoimittajan jollain seikalla. Eikä kokenutta lukijaa ole helppo lumota.

Esikoisteokseen tekijä tyypillisesti pusertaa paljon itseään – kaikupohjana on koko siihenastinen elämä, siitä valittu kaikkein tärkein tarina tai aihe, jonka tekijä on kokenut kirjoittamisen arvoiseksi. Esikoisteoksia leimaa, sitä on kai tutkittukin, omaelämäkerrallisuus tasolla tai toisella.

Se näkyy myös alla olevassa listassa, jonka laadin Helsingin Sanomien kirjallisuusteemaiseen Teema-lehteen, kun toimittaja Juhani Karila pyysi listaamaan kolme minulle tärkeää esikoista. Valintojen perusteluita mahtui lehteen vain niukasti, joten tässä kolme tärkeintä esikoisteostani perusteluineen. Niistä näkyy  myös se, että teoksen esikoisluonne on hyvin epäselvä. Triosta vain yksi on varsinainen kaunokirjallinen esikoinen niin kuin se nykyisin ymmärretään. Teokset on järjestetty aikajärjestykseen ilmestymisajankohtansa mukaan.

 

Thomas Mann: Buddenbrookit

Esikoisteoksen raja on häilyvä. Thomas Mannilta julkaistiin ennen Buddenbrookeja novelleja, mutta ensimmäinen romaani oli selvästi hänen ensimmäinen suuri yhtenäinen työnsä, ja samalla se on selvästi nuoren taiteilijan teos: Mann aloitti Buddenbrookien kirjoittamisen olleessaan 22-vuotias ja se ilmestyi hänen ollessaan 26-vuotias. Buddenbrookeissa Mann pakkasi yhteen 1800-luvun lopun kertomakirjallisuuden, minkä tehtyään hän pystyi jatkamaan estetiikkansa kehittämistä. Lavea sukutarina on siten sekä erään estetiikan huipentuma että Mannin kirjailijanuran lähtö.

Pentti Saarikoski: Nuoruuden päiväkirjat

Esikoisteoksen raja on häilyvä. Pentti Saarikoski kirjoitti nuoruudessaan päiväkirjoja, jotka julkaistiin Pekka Tarkan toimittamana kirjana kirjailijan kuoleman jälkeen. Päiväkirjoissaan Saarikoski poseeraa ja kirjoittaa itsestään fiktiota, ja kun editori Tarkka on vielä valinnut julkaistuun teokseen materiaalista kolmanneksen, Nuoruuden päiväkirjat on olennaisemmin taideteos kuin dokumentti. Monen muun tavoin ahmin Saarikosken päiväkirjamerkintöjä nuoruudessani. Useimmat tärkeät kirjat ovat nuoruuden tärkeitä kirjoja.

Anja Snelmann (silloinen Kauranen): Sonja O. kävi täällä

Anja Snellmanin esikoisteos on esikoisromaani esikoisromaanimaisimmillaan. Se kumpuaa läheltä kirjailijan omaa elämää, pulppuaa innolla, kohauttaa ja nousee ilmiöksi. Esikoisteoksissa kiehtovaa on juuri uuden kirjailijan uusi viritys. Yhtä hyvin olisin voinut valita toisen 1980-luvun esikoisen, Rosa Liksomin Yhden yön pysäkin, mutta aikoinaan satuin lukemaan Sonja O:n sellaiseen hetkeen, että se nyt nousi listalle Liksomin sijaan.