En ala kirjoittamaan
Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suomen kielen lautakunta alkoi temppuilemaan ja järisyttämään kirjasivistynyttä kielikorvaa – ja vielä kansallisrunoilijan Johan Ludvig Runebergin 210-vuotissyntymäpäivänä! Runebergintorttua alkoi menemään väärään kurkkuun, kun Kotus julkisti tiedotteen, jonka mukaan lautakunta on alkanut hyväksymään alkaa tekemään -rakenteen yleiskielessä.
Lautakunta perustelee ratkaisuaan huolellisesti. ”Alkaa tehdä ja alkaa tekemään ovat molemmat olemassa olevia suomen kielen muotoja, joista suomen kirjakielen kiivaassa kehitysvaiheessa 1800-luvulla on vakiinnutettu kirjakieleen vain toinen”, lautakunta muistuttaa.
Rakenne on yleinen. Siksi alkaa tekemään lienee kieliopillisuuden vankin linnake. Normin muuttaminen herättää tunteita.
Päätöksellään suomen kielen lautakunta ei suinkaan pakota käyttämään jatkossa alkaa tekemään -rakennetta. Vanha itämurteisiin perustuva ja pitkään suositeltu (”ainut oikea”) alkaa tehdä -rakenne on edelleen vähintään yhtä hyväksytty kuin sen rinnalle otettu vanha länsimurteinen muoto.
Lautakunnan päätös herättää huomiota mutta on linjakas. Kieli on muuttuva ja elävä olento. Emme puhu enää uralilaista kantakieltä.
Itse en aio alkaa kirjoittamaan, vaan jatkossakin alan kirjoittaa. Muistaakseni en ole koskaan laittanut romaanihenkilöänikään puhumaan alkaa tekemään -rakenteella, sen verran vahvasti se särähtää korvaani, vaikka aivan hyvin niin olisi voinut olla perusteltua tehdä. Romaanihenkilön repliikit eivät pelkästään ole avauksia tai vastauksia, vaan ne myös luonnehtivat puhujaansa.
Suomalaisessa kirjallisuudessa dialogi luonnehtii henkilöiden sosioekonomista asemaa ja kotipaikkaa poikkeuksellisen paljon. Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan näyttämä esimerkki on kestänyt pitkään. Nykykirjailijoista esimerkiksi Hannu Raittilalla on ilmiömäinen taito tavoittaa henkilöiden kieli.
Viime vuonna ilmestyi laaja aihetta käsittelevä teos, Liisa Tiittulan ja Pirkko Nuolijärven Puheen illuusio suomenkielisessä kaunokirjallisuudessa. Siitä ilmenee esimerkiksi se, että puheenomaisuuden luominen on erityisesti nk. korkeakirjallisuuden alaa. Varsinkin romanttisessa viihteessä henkilöt replikoivat kirjakielisesti.
Vaikka suomen kielen lautakunta hölläsikin normia alkaa tekemään -rakenteen kohdalla, vielä jää paheksuttavaa: kaksoispassiivi ollaan oltu, me mennään -rakenne… Ruvetaan odottaa, milloin niiden normeihin puututaan!