Blogit

Proosakirjailijan arkea ja kirjallisuuden ajankohtaisia aiheita.

Emil Zátopek Paavo Nurmen puodissa

Blogit Kirjailijan päiväkirja 11.8.2015 17:22
Karo Hämäläinen
Kirjoittaja on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

”He eivät koskaan tavanneet, eivät Helsingissäkään kisojen aikaan.”

Johanna Kulmalan kirjoittamat sanat ovat yksiselitteiset. Suomen urheiluhistoriallisen seuran vuoden 2014 vuosikirjaan kirjoittamassaan artikkelissa ”Ristiin rastiin Zátopekien jalanjäljillä” hän kertoo keskusteluistaan keihäänheittäjä Dana Zátopkován kanssa.

Zátopkován mies Emil Zátopek, Helsingin olympialaisten kolminkertainen kultamitalisti, tunnetusti ihaili Paavo Nurmea. Herrat eivät tavanneet. Emil Zátopek on kyllä myöhemmin vieraillut Turussa Paavo Nurmen haudalla. Siitä on todisteena valokuva, joka on julkaistu Kulmalan artikkelin yhteydessä.

Vuonna 2000 kuolleen Emil Zátopekin todistusta asiasta ei ole, mutta uskonemme Kulmalaa ja Dana Zátopkováta. Jos Zátopek olisi kohdannut idolinsa, kai hän olisi kertonut siitä oitis innoissaan vaimolleen eikä tämä olisi sitä unohtanut, vaikka oli keskityttävä omaan kisaan?

Kirjoitettuani Yksin-romaanini toiseksi viimeisen version lähetin sen suomalaisen kestävyysjuoksun historiaa poikkeuksellisen hyvin tuntevalle ja aiheesta useita kirjoja kirjoittaneelle Erkki Vettenniemelle, joka kaiken muun lisäksi on toimittanut valikoiman Paavo Nurmen lehtikirjoituksia (Täpärin voittoni ja muita kirjoituksia, Teos, 2010).

Vettenniemi, joka on asiantuntija paitsi urheilun myös kaunokirjallisuuden alalla, huomasi käsikirjoituksesta muutaman kontrafaktuaalisen kohdan, siis virheen. Vettenniemi on käsitellyt kaunokirjallisuuden ”virheitä” ansiokkaasti samaisessa urheiluhistoriallisen seuran vuosikirjassa esimerkkinään Miika Nousiaisen juoksuromaani Maaninkavaara, ja hän ymmärtää kaunokirjallisuuden luonteen ja suhteen faktoihin. Siksi hänen palautteensa käsikirjoituksesta oli erittäin arvokasta.

Yksi Vettenniemen huomioista koski Nurmen ja Zátopekin kohtaamista. Hän oli lukenut Kulmalan artikkelin ja viittasi siihen.

Romaanini luvun XXXII muodostaa kohtaus, jossa kerakkeita vilisevää kieltä puhuva mies vierailee Paavo Nurmen vaatepuodissa, hätkähtää kuullessaan paidan hinnan ja voittaa myöhemmin samana iltana punaiseen hihattomaan paitaan pukeutuneena, rinnassaan numerolappu 903 olympiakultaa 10 000 metrillä. Vaikkei romaanini minäkertoja Nurmi halua mainita juoksijan nimeä, annettujen tietojen perusteella on selvää, että pitkänaamainen, osin kaljuuntunut mies on Emil Zátopek.

Vettenniemen viestin saatuani olisin voinut muuttaa kohtausta tai olisin voinut poistaa sen kokonaan.

En tehnyt niin.

Miksi jätin romaaniin ilmiselvän virheen?

Tämä on kohta, jossa estetiikan lait asettuvat historiallisen faktan edelle. Kohtauksen muuttaminen tai jättäminen pois ei olisi sanottavasti muuttanut romaanini Nurmi-kuvaa. Kohtaus on kuitenkin intertekstuaalinen nyökkäys.

Yksi kimmokkeistani Paavo Nurmi -romaanin kirjoittamiseen oli ranskalaisen Jean Echenoz’n romaani Pitkä juoksu. Erkki Jukaraisen suomennos on ilmestynyt Tammen Keltaisessa kirjastossa kaksi vuotta ranskankielisen alkuteoksen ilmestymisen jälkeen vuonna 2010. Luin teoksen oitis sen ilmestyttyä ja olin myyty. Yksin-romaania kirjoittaessani en ole lukenut Pitkää juoksua, mutta olen lueskellut Echenoz’n Maurice Ravel -romaania Ravel, jonka saksannos sattui kerran käteeni berliiniläisessä kirjakaupassa.

Pitkässä juoksussa on kohtaus, jossa:

”Nurmi ei sano sanaakaan, tyytyy vain katsomaan asiakkaita silmiin ja myy ohimennen suunnattoman kalliita suomalaisia paitoja ja kiskurihintaisia silkkisolmioita, joita asiakkaat eivät tarvitse alkuunkaan. Ostettuaan paidan niin kuin kaikki muutkin putipuhtaaksi kynitty Emil pitää sitä yllään muutaman tunnin – paita on nätti mutta hieman nafti, aavistuksen verran karhea ja pistelee ihoa pikkuisen – kunnes vaihtaa vaatteet, vetää ylleen punaisen paidan ja numerolapun 903, ja sitten vain kymmenelletuhannelle metrille.” (Pitkä juoksu, ss. 72–73.)

Romaanini luku XXXII on vastinpari tuolle kohtaukselle. Se on eräänlainen kiitos ja kunnianosoitus ranskalaiskirjailijalle.

Vettenniemen huomaamista virheistä toisenkin jätin muuttamatta. Romaanissani Paavo Nurmi seuraa Los Angelesin maratonjuoksua katsomosta. Todellisuudessa – ainakaan Antero Raevuoren totuusarvoltaan vaihtelevan kirjan mukaan – ”Nurmea ei nähty Colisseumilla maratonpäivänäkään. Muiden palatessa kisakylään hän istui yksin huoneessan, katsahti tulijoihin, kuunteli uutiset ja lausahti lyhyesti: – Olisin voittanut viidellä minuutilla…” (Juoksijain kuningas, ss. 266–267.)

Romaanissani Nurmi istuu katsomossa, vaikka todellisuudessa oli kai toisin. Siihen on draamalliset syyt. Estetiikan lait ohittavat tiukan naturalismin.