Ei oo, ei tuu

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pari korttelia kodistani pohjoiseen avattiin viime talvena uusi K-market. Kävin marketin avajaisissa juomassa kahvia spinningistä palatessani. Myymälä vaikutti sympaattiselta. Valaistus oli valkea, sisään astuessa piristyi oitis.

Tästähän saattaisi tulla yksi vakiokaupoistani!

Aloin pistäytyä marketissa silloin tällöin, mutta usein paluumatkalla jouduin käymään toisessa kaupassa, sillä hakemani tuote oli loppu. Poistuin kaupasta ärtyneenä, käyntikerrat vähenivät.

Eino Leinon kadun K-marketista tuli minulle vastenmielinen kauppa. Kun kerran syksyllä erehdyin menemään sinne ostoksille, arvelin, että pettyneenä joudun poistumaan. Niin kävi. Iloitsin siitä, että olin ollut oikeassa – ja palasin kotiin Alepan kautta.

Eino Leinon kadun K-market tuli mieleeni eilen, kun katselin Suomalaisen kirjakaupan nettisivuilta Yksin-romaanini saatavuutta Suomalaisen myymälöissä. Puolilta päivin isänpäivän aattona kirjaa ei ollut saatavilla Helsingissä Aleksin, Kampin, Itäkeskuksen eikä Malmin kaupoissa. Kirjaa ei voinut ostaa Espoon Leppävaarasta, ei Myyrmäestä, ei Turun Hansa-talon myymälästä. Ei Mikkelistä, Forssasta, Hyvinkäältä, Joensuusta, Kemistä, Lahdesta, Raahesta, Savonlinnasta, Seinäjoelta eikä Vaasasta. Muutamaa tuntia myöhemmin saldo näytti punaista myös Jyväskylässä, Kouvolassa ja Vuosaaren myymälässä.