Ei auttanut audio, ei Kimi – kirjamyynti laski taas

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yleisen kirjallisuuden myynti laski viime vuonna edellisvuodesta 2,1 prosentilla. Yleisen kirjallisuuden myynti oli 148,3 miljoonaa euroa. Luku kertoo sen, kuinka paljon Suomen kustannusyhdistykseen kuuluvat kustantamot saivat kirjoista (ilman arvonlisäveroa) myydessään ne kirjakaupoille ja muille jakelijoille.

Kehityksen suunta on pettymys, sillä toissa vuonna yleisen kirjallisuuden myynti kasvoi pitkän laskuvuosien putken jälkeen. Vielä tammikuussakin näytti paremmalta, sillä suurimmilta kustantamoilta kerättävät neljännesvuositilastot osoittivat yleiselle kirjallisuudelle muutaman prosentin kasvua.

Näyttää siis siltä, että Kustannusyhdistyksen pienimpien kustantamoiden myyntiluvat ovat kehittyneet varsin kehnosti.

 

Kaunokirjallisuuden myynnin selvä piristys ovat olleet kuunteluaikapalvelut kuten Bookbeat ja Storytel. Niiden vetämänä sähköisesti jaeltavan aikuisten kaunokirjallisuuden myynti kasvoi lähes puolella karvan alle viiteen miljoonaan euroon.

Samaan aikaan painetun kaunokirjallisuuden myynti laski rumasti lähes 12 prosentilla mutta oli toki yli 28 miljoonaa euroa. Viime vuonna lähes joka kuudes kustantajien aikuisten kaunokirjallisuuden myynnistä saama euro tuli sähköisistä julkaisuista.

Puolet, 2,4 miljoonaa euroa, aikuisten kaunokirjallisuuden sähköisestä myynnistä tulee kuunteluaikapalveluista. Aikaperusteisesti veloittavilta palveluilta kustantamot saivat myydystä nimikkeestä keskimäärin 3,80 euroa per kirja, kun taas yksittäisten äänikirjojen myynnistä saatu raha oli keskimäärin vain 1,80 euroa.

Painetun kaunokirjan myynnistä kustantamot saivat viime vuonna keskimäärin reilut 9,50 euroa kappaleelta.

 

Kustannusyhdistyksen tilastojen mukaan viime vuonna ilmestyi 750 uutta kaunokirjallisuuden nimikettä, jotka jakautuvat suunnilleen puoliksi kotimaiseen ja suomennettuun kaunokirjallisuuteen. Nimikemäärä on kasvanut viime vuosina. Kun samaan aikaan eurot ovat laskeneet, nimikekohtainen myynti on laskenut vielä enemmän.

Tilastojen mukaan sarjakuvia julkaistiin 143 nimikettä, lasten- ja nuortenkirjallisuutta 958 nimikettä ja yleistä tietokirjallisuutta 1591 nimikettä.

Uusia painoksiakin otettiin runsaasti. Kaikki yleisen kirjallisuuden lajit yhteenlaskettuna uusia painoksia painettiin 1546 tittelistä.

 

Oppikirjojen myynti kehittyi toiseen suuntaan kuin yleisen kirjallisuuden myynti ja kasvoi 4,3 prosenttia 110 miljoonaan euroon. Erityisesti lukion oppikirjojen myynnin kasvu oli vahvaa.

 

Suomen Kuvalehteä kustantaa Otavamedia, joka kuuluu samaan Otava-konserniin kuin Kustannusosakeyhtiö Otava. Otava kustantaa sekä yleistä kirjallisuutta että oppimateriaaleja.