Dublinin sopimus kaunokirjallisesti esitettynä
Kirjoitanpa romaanin Dublinin sopimuksesta!
Jotain tuollaista on täytynyt välähtää Jenny Erpenbeckin (s. 1967) aivoissa, kun hän ryhtyi kirjoittamaan Mennä, meni, mennyt -romaaniaan (suom. Jukka-Pekka Pajunen, Tammi 2019).
Saksalaiskirjailijan kolmas suomennettu teos on malliesimerkki aihekeskeisestä romaanista, joka otetaan luettavaksi ja luetaan juuri siksi, että se käsittelee ja kommentoi ajankohtaista asiaa.
Klassisten kielten professori Richard on jäänyt eläkkeelle. Hänen vaimonsa on kuollut ja rakastajattarensa jättänyt hänet, ja kaiketi lähinnä täyttääkseen päivänsä hän kiinnostuu Berliinin Alexanderplatzilla nälkälakkoilevista Afrikasta tulleista pakolaisista.
Erpenbeck tarkastelee Saksaan tulleita afrikkalaismiehiä päähenkilönsä kautta. Richard käy tapaamassa pakolaisia, kuuntelee heidän tarinoitaan, opettaa heille saksaa.
Erään hän pyytää kotiinsa opettelemaan pianonsoittoa. Ghanalaismiehelle hän tarjoutuu ostamaan pienen maapalan tämän kotimaasta. Perheen elämän kääntävän palstan hinta on kulutuselektroniikan luokkaa.
Lyhyehköt tarinanpätkät ovat muodostuneet kotimaastaan paenneiden tarinoiden yleiseksi esittämismuodoksi eurooppalaisten kirjoittamassa kirjallisuudessa, joka kuvaa kotimaastaan lähteiden elämää uudessa ympäristössään.
Tarinat ovat monet, hieman eri versioissa moneen kertaan kuvaillut, epätoivon, epävarmuuden, väkivallan ja raakalaisuuden täyttämät. Suhde niihin on suhde muuhun.
Richard on kirjailijansa tavoin syntynyt Itä-Berliinissä Saksan demokraattisessa tasavallassa. Asema suhteessa länsisaksalaisiin on alisteinen, statuskin jossain määrin pakolaismainen – mutta tilanne kuitenkin aivan toinen kuin Afrikan julmuuksista kärsineillä ja kärsivillä. DDR-tausta antaa joka tapauksessa romaanille yhden käsittelykulman lisää.
Mennä, meni, menneen poliittinen ihmettely kohdistuu siihen, että Italian kautta Saksaan tulleet miehet eivät lainsäädännön vuoksi saa tehdä töitä, vaikka he haluaisivat ja ainakin vakuuttavat kovia työhalujaan.
Eurooppalaisen ennakkoluuloja toisesta maanosasta tulleita ja ihonväriltään perussaksalaisesta poikkeavia kohtaan Erpenbeck kutittelee hienovaraisesti. Kun Richard vie rahat ghanalaisen maapalstan ostoon, rahat tuntuvat katoavan ja vastineeksi tulee vain erikoinen lappunen. Herääkö epäluulo: oliko tämä vain huijaus?
Richardin asuntoon murtaudutaan. Kuinka asiaan reagoi lukija? Alkaako hän odottaa, kuinka juoni siitä etenee: paljastuuko joku Richardin syleilemistä afrikkalaisista häntä hyväksikäyttäväksi varkaaksi?
Erpenbeckin romaani ilmestyi saksaksi pakolaiskriisin vuotena 2015. Ajoitus oli täydellinen. Kerrankin kaunokirjallinen teos, joka tuntuu kommunikoivan suoraan uutislähetyksessä esillä olevien aiheiden kanssa. Romaanin preesens on kutistunut minuutteihin!
Ajankohtaisuuttaan Mennä, meni, mennyt ei ole menettänyt. Teos antaa reflektoitavaa järjelle ja tunteelle.