Daada daada

Café de la Terrasse on varakkaamman zürichiläisen keskiluokan sunnuntaiaamun brunssipaikka. Muutama yksinäinen mies näkyy tulleen lukemaan aamun lehdet espresson ja croissantin kera. Ovimies ohjaa asiakkaat pöytiin, tarjoilijattaret kuljettavat asiakkaiden tilauksia. Laajoista ikkunoista avautuu tihkusateen läpi näkymä kaupunkia halkovalle Limmat-joelle.

Tunnelma on hyvin porvarillinen. Katukerroksen miljöössä mikään ei viittaa siihen, että juuri täällä Tristan Tzara antoi dada-taidesuuntaukselle nimen 8. helmikuuta 1916. Bulletin Dada No. 6 vuodelta 1920 kertoo kellonajankin: dada nimettiin iltakuudelta.

Italialaishenkinen, perinteistä kiinni pitävä Terrasse-kahvila tuntuisi edustavan juuri sveitsiläisyyteen stereotypioissa miellettyä järkevyyttä, täsmällisyyttä ja säännönmukaisuutta, joita vastaan dada kohotti manifestinsa. Hieman boheemimmalta vaikuttaa Limmatquain toisella puolella sijaitseva Café Odeon, joka sekin kuului dadaistien kokoontumispaikkoihin.

Sen sijaan dadan ydinpaikkana yleisesti pidetty, hieman kauempana jokirannasta sijaitseva Cabaret Voltaire on silkkaa turistinostalgiaa. Paikka on rakennettu uudelleen vuonna 2004 kadun toiselle puolelle alkuperäiseen sijaintiin nähden. Cabaret Voltairen kivijalan kirjakaupassa on esillä laaja valikoima säntillisiin pinoihin järjestettyä dadakirjallisuutta. Hugo Ball ja Tzara voisivat järkyttyä – tai viehättyä.

Zürich juhlii dadaismin satavuotissynttäreitä laajasti. Kaupungin taidemuseossa on parhaillaan esillä Francis Picabian tuotantoa esittelevä näyttely. Picabia ennätti urallaan kokeilla monia tyylejä. Dadakaudellaan Picabia julkaisi espanjankielistä 391-kirjallisuuslehteä ja hengaili dadahahmojen kanssa niin Zürichissä (mm. Tsara), New Yorkissa (mm. Marcel Duchamp) kuin Pariisissa (mm. André Breton).