Antti Rokka, Matti Nykänen ja eduskunnan Aku Ankka
Kun kansanedustaja käy umpikännissä kiinni kollegaansa tavalla, joka ilmeisesti täyttää rikoksen tunnusmerkit, upseeristo paheksuu ja sotamiehet virnuilevat.
Tänään 97 vuotta sitten syntynyt Väinö Linna on romaaniensa henkilöissä kiteyttänyt suomalaisia perushahmoja, jotka olemme ottaneet omiksemme. Se on myös yksi keskeinen osa hänen romaaniensa viehätystä: romaanihenkilöt tuntuvat tutuilta, omasta lähipiiristä tai -ympäristöstä tuntuu löytyvän ihmisiä, jotka ovat aivan samanlaisia kuin Koskelan Jussi, Salpakari – tai Antero Rokka, jota Antiksi kutsutaan.
Rokka on Tuntemattoman sotilaan sankari. Hän ampuu vihollisia kuin marjoja poimisi ja toimii sodassa esimerkillisen neuvokkaasti, mutta upseeristoa kohtaan hänellä on pakkomielteeltä tuntuva tottelemattomuuden vimma. Rokan antipatiat esimiehiään kohtaan ovat tuntuneet kiinnostaneen myös ohjaaja Aku Louhimiestä, jonka Tuntemattomassa sotilaassa Rokka (Eero Aho) ääneen pohdiskelee, mistä vaikeus totella esivaltaa kumpuaa.
Tuntematon sotilas on ”purnaajan sota” niin kuin kirjallisuuskriitikko Toini Havu otsikoi teilausarvostelunsa Väinö Linnan romaanista Helsingin Sanomissa 63 vuotta ja 1 päivä sitten. Linnan sankareita ovat esimiehiään vastaan niskuroivat Rokka ja Vilho Koskela, joka upottaa konekiväärit ja pelastaa niin monta miestä kuin mahdollista.
Havulle Linnan sammakkoperspektiivi ei kelvannut ideologisena ratkaisuna. Havukin arvosti Linnan kielenkäyttöä ja kutsuu tätä loistavaksi tyyliniekaksi.
Lukijasukupolvet ovat hyväksyneet paitsi Linnan kirjallis-teknisen taitavuuden myös sen, että sankari voi olla hankala tapaus. Eivätkä vain ole hyväksyneet vaan ottaneet omakseen.
Draamallisesti – eli kirjallis-teknisesti – toimivampaa on se, että esimiehet ovat tyhmiä ja asemaltaan alempi fiksu. Samalla lailla Sherlock Holmes pitää Scotland Yardin etsiviä pilkkanaan.
Rokan hahmon Linna on pannut kasaan todellisuuden pohjalta, ja itseään suurempana hahmo kulkee läpi Suomen. Ilmeinen inkarnaatio on Matti Nykänen, mies joka päivisin hyppäsi olympiakultia ja iltaisin ryösteli kioskeja tai rusikoi hotellihuoneita.
Matti Nykänen on Rokan inkarnaatio
Ylen asiantuntijaraati laati listan sadasta suurimmasta suomalaisesta urheilijasta. Nykänen on maanantaina julkistetun listan pronssisijalla. Hänen edellään ovat kestävyysjuoksijat Paavo Nurmi ja Lasse Virén. Kaikki kolme ovat nousseet ihmisistä myyteiksi, ja kaikki he ovat tai ainakin ovat olleet suomalaisten omakuvia.
Paavo Nurmesta nuori tasavalta rakensi tietoisesti omakuvaa. Wäinö Aaltonen veisti vuonna 1925 Nurmesta patsaan – ensimmäinen Suomen valtion varoilla tilattu patsas. Nurmi kelpasi kaikille. Hän oli lähtöisin työväenluokasta ja raivannut omalla työllään ja vaatimattomasti itsensä maailman ylivoimaisesti parhaaksi juoksijaksi. Nurmi ja Linnan Koskelan Jussi edustavat samaa suomalaisuutta.
Lasse Virénin myytin innokkain käyttäjä on ollut Nokian toimitusjohtajana toimineen Stephen Elopin puheenkirjoittaja. Elop muistutti toistuvasti, että Nokiankaan kaatuminen ei estäisi voittamasta olympiakultaa maailmanennätysajalla. Virén sopii hyvin kuvaamaan suomalaisuuteen usein liitettyä pragmaattisuutta: vaikeuksia kohdataan, mutta ne ravistetaan pois puvusta niin kuin James Bond. Eikä jäädä tuleen makaamaan.
Sankaruuteen kuuluu ylivertaisuus. Jos Matti Nykänen ei olisi maailmanhistorian ylivoimaisin mäkihyppääjä, hän olisi säälittävä alkoholiongelmainen tapaus. Tuntemattoman sotilaan sankariksi ei pääse sillä, että yrittää suudella vastentahtoista työkaveria. Täytyy olla ylivertainen siinä, mitä tekee.
Alkoholia juomalla ei tulla urheilutähdeksi eikä menestyskirjailijaksi. Lähipiiri tyrannisoimalla ei juosta nopeammin kuin kukaan koskaan ennen.
Sankarin vastakohta on antisankari. Hölmösti käyttäytyvä kansanedustaja on eduskunnan Aku Ankka.