Blogit

Proosakirjailijan arkea ja kirjallisuuden ajankohtaisia aiheita.

Anteeksi, mutta puhutteko terrorismia?

Blogit Kirjailijan päiväkirja 7.1.2018 10:49
Karo Hämäläinen
Kirjoittaja on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

”Hän kertoi isänsä kuolemasta, kun hän oli ollut pieni tyttö, tai siitä, miten isän kuoleman ajatteleminen aina muutti hänet uudelleen pieneksi tytöksi. Isä oli ollut nuori kuollessaan mutta vaikutti hänestä nyt vanhalta, tai oli kuollut iäkkäänä mutta nuoreni hänen muistoissaan.”

En ole koskaan lukenut niin vaivatonta, sisäistettyä ja metaforiseksi kohoavaa kielipuolisuuden kuvausta kuin yhdysvaltalaisen Ben Lernerin esikoisromaani Lähtö Atochan asemalta (suom. Artturi Siltala, Siltala 2017).

Yllä olevassa sitaatissa Lernerin päähenkilö ja minäkertoja, Madridiin stipendin turvin runoprojektia toteuttamaan tullut nuori runoilija Adam Gordon keskustelee kääntäjänsä Teresan kanssa.

”Isä oli ollut kuuluisa taidemaalari tai taiteen keräilijä ja Teresa oli joko alkanut maalariksi tehdäkseen häneen vaikutukset tai lopettanut maalaamisen hänen esimerkkinsä luomien paineiden vuoksi. Saattoi myös olla, että hän oli lopettanut koska isä oli ollut vastenmielinen tyyppi, joksikin tässä kohtaa vain arvailin: tiesin ainoastaan, että maalaaminen mainittiin katkeraan tai katuvaiseen sävyyn.”

 

Lerner ei tyydy tekemään poikkeuksellisen taitavaa kuvausta fiksun amerikkalaisnuorukaisen jonkinmoisesta dekadenssivuodesta Euroopassa. Eikä hän jää leikittelemään kielen väärinymmärrysmahdollisuuksilla eikä edes sen seuraavalle tasolle, siihen kuinka kielipuolisuus johtaa väistämättä ulkopuolisuuteen.

Lerner pakkaa kaiken tuon luontevasti osaksi romaaniaan, ja herkullisesti hän sivuhuomionomaisesti käsittelee muun muassa sitä, miltä (päähenkilön) oma lyriikka kuulostaa vieraalle kielelle (jota osaa) käännettynä:

”Sanojen itsensä tai niiden merkitysten sijaan jokin tavassa, jolla säkeet oli järjestetty, ilmaisi aavemaista läsnäoloa espanjan takana, minun läsnäoloani, tai ehkä se oli minun poissaoloani: oli kuin olisin astunut tuntemattomaan huoneeseen tietoisena siitä, etten ollut käynyt siellä, mutta nähnyt jonkin kalustuksessa, tuhkakuppiin tumpatuissa sätkissä tai suihkun viereiselle ikkunalaudalle jääneessä kahvikupissa merkkinä, jonka mukaan olin aivan hiljattain lähtenyt.”

Vastaavia oivaltavia kuvauksia Lähtö Atochan asemalta on pinkeänä.

 

Kielipuolisuus kasvaa kaiken kommunikaation ja merkitysten tulkinnan metaforaksi. Olemme kielipuolia maailmassa, Lerner tuntuu sanovan.

Teoksen nimi viittaa yhdellä tasolla Madridissa maaliskuussa 2004 tehtyihin terrori-iskuihin; iskut kohdistuivat Atochan aseman ja Alcalá de Henaresin välillä liikennöineisiin juniin. Romaani ajoittuu iskujen vuoteen ja päähenkilö on kaupungissa niiden aikaan.

Ei Ben Lerner sitä mitenkään korostetusti tee, mutta hän ohjaa miettimään, kuinka puhua terrorismin kielellä ja kuinka sitä tulkita. Onko se sama kuin espanjaa kohtuullisesti osaavan vieraskielisen yritys tulkita rentoa ja puhekieli-ilmaisuilla ryyditettyä espanjaa bileiden hälinässä väsyneenä ja aivot herpaantuneina?

Vastaavalla tavalla monitulkintaiselta tuntuu ihmissuhteiden kieli. Adam Gordon pussailee ja nukkuu kääntäjänsä Teresan kanssa, mutta kääntäjä varsinaisesti tuntuu seurustelevan toisen miehen kanssa. Tai ehkä. Erään toisen naisen Adam tuntuu olettavan jonkinmoiseksi välivuoden tyttöystäväkseen, kunnes tämä kertoo, että hänellä on poikaystävä.

Ehkä tätä moniselitteistä, epäselvää ja epävarmaa maailmaa ja elämä olisi täsmällisintä kuvata monitulkintaisen lyriikan avulla. Ehkä runo on maailman metafora?

Näin korkealentoisen ajatuksen Ben Lerner ironisoi ja muuttaa naurettavaksi, sillä mitäpä muuta kuin koomista ja naurettavaa olisi hänen projektinsa muuttaa Madridiin ja kuvata Espanjan historiaa ja yhteiskuntaa kollaasirunoilla.