Amanda Gorman -suomentaja Laura Eklund Nhaga: "Nuoren mustan naisen kirjoittama ja esittämä runo on historialliselta, sosiaaliselta ja taiteelliselta merkitykseltään täysin eri kuin valkoisen keski-ikäisen miehen"
Amanda Gorman iski itsensä maailman sydämiin Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin virkaanastujaisissa esittämällään runolla. Runo lähti oitis leviämään, ja kustantamot ovat julkaisseet tai julkaisemassa sitä eri kielillä.
Suomessa Gormaniin tarttui Tammi, jonka julkaisema Laura Eklund Nhagan ja Aura Nurmen ”Kukkula jolle kiipeämme” ilmestyi samannimisessä kirjassa viime viikolla. Kirjassa on myös Oprah Winfreyn esipuhe.
Virkaanastujaisrunon kääntäminen herätti kohua erityisesti Alankomaissa, jossa pohdinnan kohteeksi nousi, oliko hollannintajaksi valittu sopiva tekijä. Hollannintajan etninen tausta poikkesi Gormanista, joka on black, musta.
Suomentajiksi valittiin työpari. Suomentajista toinen, Laura Eklund Nhaga, vastasi sähköpostitse suomentamista koskeviin kysymyksiini.
Aiheuttiko kansainvälisesti käyty keskustelu siitä, kenellä on oikeus kääntää Gormania, paineita?
”Toki, jonkin verran. Seurasin keskustelua aika vähän, sillä representaatiokysymykset ovat minulle jo ennestään tuttuja. Rodullistettuna ihmisenä tosin on paineita tehdä näkyvästi mitä tahansa, mutta entistä stressaavampaa siitä tulee jos projektistasi on jo etukäteen käyty rotuun liittyvää keskustelua. Silloin tietää jo etukäteen että ei tule mitenkään miellyttämään kaikkia.”
Kuinka niistä selvisitte?
”Keskittymällä työhön. Kääntäminen ja Auran kanssa työskentely itsessään oli ilo ja riemu. Jätin myös kaikki mahdolliset internetin syövereistä löytyvät kommenttikentät lukematta ja lähdin tekemään työtä siitä lähtökohdasta että tiesin olevani sopiva rooliin.”
Kuinka suomennoksessa näkyy se, että runoilija on nuori tummaihoinen nainen, jolla on juuria spoken word -perinteessä?
”Runo käyttää hyväkseen monia spoken wordin tyylilajille (ei ’perinteelle’) tyypillisiä rakenteita ja tehokeinoja. Myös sisällössä on nyansseja ja merkityksiä jotka kääntyvät eritavalla kun runo asetetaan täyteen kontekstiinsa: nuoren mustan naisen kirjoittama ja esittämä runo on historialliselta, sosiaaliselta ja taiteelliselta merkitykseltään täysin eri, kuin valkoisen keski-ikäisen miehen. Ja kun lähdetään kääntämään, on niitä merkityksiä analysoitava, jotta ei käännä väärin tai huolimattomasti.”
”Spoken word itsessään on jo mustaan historiaan liittyvä tyylilaji ja sellaisenaan poliittinen ja merkittävä valinta Bidenilta, ja vaatii lajin ymmärtämistä, jotta sen nyanssit välittyvät suomeksikin.”
”Spoken word on tehty ensisijaisesti puhuttavaksi, joten pidimme Auran kanssa huolen, että se on lausuttuna vaikuttava ja rytmikäs myös suomenkielellä.”
”Käyttäisin itse sanaa ’musta’. Se on sana, jota Gorman itse käyttää itsestään, ja sana joka häntä parhaiten kuvaa. ’Tummaihoinen’ on pääasiassa (valkoisten) suomalaisten käyttämä epämääräinen termi, joka ei kata Gormanin – tai minun – identiteettiä kontekstin vaatimalla tavalla.”
Kaksi suomentajaa ja yksi runo – kuinka työskentelitte?
”Meillä oli molemmilla raakaluonnosversioita käännöksestä joita sitten sovittelimme yhteen. Teimme myös workshoppin kustantajan kanssa, jonka jälkeen viimeistelimme runon yhdessä – luimme sitä ääneen ja keskustelimme eri vaihtoehdoista kunnes lopulta olimme samalla viivalla siitä, mikä tuntui parhaimmalta valinnalta kuksikin säkeeksi.”
Mikä oli suomennostyössä vaikeinta ja kuinka sen ratkaisitte?
”Sanat ’harm’ ja ’harmi’ ovat kovin erilaisia merkityksiltään suomeksi, mutta Gorman rinnasti sanan ’harm’ sanaan ’harmony’, joten jos halusimme pitää ’harmonian’, sille oli löydettävä hyvä sanapari. Sitä säkeistöä pyöriteltiin pyörittelemästä päästyäkin, mutta lopulta löysimme ratkaisun joka toimi kaikilla merkittävillä tavoilla: Merkitykseltään, soinniltaan ja rytmiltään.”
”Muutenkin kaikki ongelmakohdat olivat niitä joissa yhteistyön riemu korostui. Yhdessä pulmien ratkominen tuntui hauskalta haasteelta, ei ahdistavalta.”