Blogit

Proosakirjailijan arkea ja kirjallisuuden ajankohtaisia aiheita.

Ajan kirja ja Näköala

Blogit Kirjailijan päiväkirja 24.6.2014 11:23
Karo Hämäläinen
Kirjoittaja on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

Aloitan Parnasson tuottajana syyskuun alussa. Parin viime viikon aikana olen saanut vastata lukemattomia kertoja kysymykseen: ”Miten aiot uudistaa Parnassoa?” Yritän vastata lyhyesti kysymyksen ohi. Mikä on näkemykseni Suomen johtavasta kirjallisuuslehdestä?

Parnassossa on yli kuusikymmenvuotisen historiansa ajan ollut kolme kivijalkaa: artikkelisisältö, kaunokirjallisuus ja kritiikit. Niin on jatkossakin. Kutakin osastoa pyrin terävöittämään entisestään.

Koska olen taustaltani paitsi kirjailija myös toimittaja, ensimmäisenä huomioni kohteena on artikkeliosasto, johon haluan lisätä journalistista otetta. Esikuvanani on erityisesti Kai Laitisen ja Jarmo Papinniemen tapa tehdä Parnassoa: lehti nostaa esiin kirjallisuusaiheita ja käsittelee niitä monipuolisesti ja laajasti. Toimitus ohjaa aktiivisesti lehden sisältöä ja pohtii sen kokonaisuutta.

Journalistisella otteella en tarkoita sitä, että alettaisiin puhua numeroista kirjaimien sijaan tai toimialan rakenteista kirjallisuussisällön kustannuksella, vaan sitä, että artikkeleita mietitään ja aiheita lähestytään journalistin näennäisneutraalista näkökulmasta, ainakin yhdessä jutussa per lehti. Esseistinen ja esimerkiksi kirjailijan omia esteettisiä valintoja koskeva kirjoittelu kuuluu luonnollisesti Parnassoon.

Kritiikkiosiossa kirjoittavat Suomen johtavat kriitikot. He eivät palvele kirjailijaa, sillä Parnasso ei aja kirjailijoiden asiaa sen paremmin kuin kustantamoiden, kirjakauppojen tai Parnasson kirjoittajienkaan asiaa. Parnasso on yksiselitteisesti kirjallisuuden asialla. Siten se palvelee parhaiten kirjailijoita, lukijoita ja koko kirjallista härräväkkiä, jota tavataan kutsua kirjallisuuden kentäksi.

Haaveilen skuupeista. Parnasso lienee ainut suomalainen lehti, joka voi skuupata kaunokirjallisuudella. Jos toimituksen tietoon tulee, että joku kirjailija on tekemässä aivan uudenlaista teosta, uudenlaisin keinoin, uudesta esteettisestä näkemyksestä, toivon, että Parnasson lukijat saavat paitsi tietää myös nähdä sen ensimmäisenä. Toivon myös, että Parnasso toimii laadukkaan kirjallisuuskeskustelun aloittajana ja kasvualustana.

Parnasso perustettiin vuonna 1951. Sitä edelsivät kahden suurimman kustantamon omat kirjallisuuslehdet, WSOY:n Näköala ja Otavan Ajan kirja. Toiveissani Parnasso on Ajan kirja ja antaa Näköalan. Parnassoa lukemalla tietää, mitä suomalaisessa kirjallisuuselämässä tapahtuu, ja saa näköaloja siihen, mitä kirjallisuudessa tapahtuu muualla ja mitä suomalaisessa kirjallisuudessa tapahtuu huomenna ja ylihuomenna.

Parnasso ei ole pelkästään preesens ja futuuri vaan myös imperfekti. Kun tulevat kirjallisuushistorioitsijat haluavat tietää suomalaisesta kirjallisuuskeskustelusta 2010-luvulla, heidän ensimmäinen lähteensä on Parnasso. Se on kunnianhimoinen mutta ei suuruudenhullu ajatus. Kun toimitus kokee olevansa vastuussa historialle, se pakottaa olemaan sekä nöyrä että kunnianhimoinen ja siten palvelemaan parhaiten nykyhetken lukijoita. Olemalla kirjallisuuden asialla.