Aino Frilander ja erinomaisen esseen resepti
Hyvään minäesseeseen tarvitaan kiinnostava minä tai poikkeuksellisen taitava kirjoittaja. Erinomaisessa on ne molemmat.
Neljännesvuosisata sitten, eli ennen kuin Savukeidas käynnisti Suomessa nykyisen esseebuumin, esseellä oli oppineen asiapohdiskelugenren maine. Esseitä kirjoittivat oman alansa oppineet, yleensä ikääntyneet ja yleensä miehet. Esseen tuolloiseen maineeseen saattoi vaikuttaa myös se, että opiskelijoiden kirjoittamia tenttivastauksia on tavattu kutsua esseevastauksiksi.
Sen jälkeen kun Antti Nylén, Tommi Melender, Timo Hännikäinen ja muut silloin vielä alle keski-ikäiset miehet toivat minän suomalaiseen esseeseen, minäesseestä on tullut esseen valtavirtaa. Eikä essee ole enää pitkään aikaan ollut korostetun miehinen laji.
Vaikka erinomaiseen minäesseeseen tarvitaan vain kiinnostava minä ja poikkeuksellisen taitava kirjoittaja, vieläkin parempi esseestä tulee, kun oman kokemuksen ohessa on asiantuntemusta. Tämän huomaa hyvin Aino Frilanderin Los Angeles -esseet -kokoelman (Kosmos 2023) äärellä.
Frilander tutustuttaa kiehtovasti teoksen nimikaupunkiin, josta tulee hänen kotikaupunkinsa hänen lähdettyään opiskelemaan lukuvuodeksi 2019–2020 Helsingin Sanomain säätiön stipendiaattina USC Annenbergin Specialized Journalism -maisteriohjelmaan.
Kokoelman selvästi vahvin on kuitenkin essee ”Viiva maiseman poikki”, jossa Frilander retkeilee maataideteosten luokse. Kuvataiteen tuntevan kulttuuritoimittajan asiantuntemus, kiinnostava itsereflektio ja huoltoasemien bensanhajuinen matkaessee kiertyvät ajatuksia herättäväksi ja tunnelmiin kuljettavaksi tekstiksi.
Vuonna 1969 valmistunut Michael Heizerin ”Double Negative” on Nevadassa sijaitseva maataideteos. Se on yhdeksän metriä leveä, 15 metriä syvä ja 457 metriä pitkä keinotekoinen kallioleikkaus, jota valmistaessaan taiteilija siirsi paikaltaan lähes 250 000 tonnia maa-ainesta.
Frilander lähtee metsästämään ”Double Negativea”. Teoksen kokeminen omin silmin (valtaosa kuten minä tai Frilander ennen matkaansa tutustuu teokseen valokuvien ja kirjallisen aineiston perusteella) kun vaatii sen löytämistä.
Frilanderin essee todistaa, että megalomaanisen, galleriamitat monisatakertaisesti ylittävän teoksen äärelle etsiytyminen on ehkä olennaisempi osa teosta kuin varsinainen fyysinen teos. Ainahan teos sisältää siihen liittyvän tarinan, ja tässä tapauksessa myös retkeilyn ja vaivannäön.
Esseeminä seikkailee ”Double Negativen” luokse Mini Cooper Countrymanillään, josta tulee esseen tärkeä sivuhenkilö, tärkeämpi kuin muut esseessä ”Double Negativen” ohella käsiteltävät maataideteokset.
”Viiva maiseman poikki” -esseessä substanssiasiantuntemus ei vaadi huomiota, joten esseisti pääsee herkuttelemaan kaikella muulla. Tällöin lukijallekin syntyy suhde vuokra-autoon.