Aihe, muusa ja runojen lukija – Anni Swan on Otto Mannisen monen runon takana

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Otto Mannisen ja Anni Swanin rakkaustarina on vaivannut ja kiehtonut minua siitä asti, kun lukiolaispoikana luin Mannisen ”Joutsenlaulua”-runon ja panin merkille, että joutsenia ja siipiä viuhuu taajaan surumielisissä säkeissä.

Esikoiskokoelmassaan Säkeitä (WSOY 1905) Manninen kirjoittaa kuin elämänsä menettänyt mies.

Tai rakkautensa.

Riitta Konttisen tänä vuonna ilmestynyt Tarinankertoja – Anni Swanin elämä (Siltala) ei suinkaan ole ensimmäinen teos, jossa Otto Mannisen riuduttavalta tuntuvaa rakkautta saavuttamattomaa Anni Swania kohtaan kuvataan, mutta koskettavasti Konttinen sen tekee. Mannisen ohella Swanista oli ilmeisen kiinnostunut Mannisen ystävä Eino Leino, tai ainakin toisinpäin.

Kun Mannisen sinnikkyys lopulta palkittiin, Mannisesta ja Swanista tuli kirjallisen Suomen merkittävä pariskunta. Manninen tuntuu käyttäneen elämänsä suomalaisen kirjallisen elämän tason nostamiseen niin klassikkojen suomentajana kuin luottamustoimissa. Anni Swanista taas tuli bestsellernuorisokirjailija.

Otto Mannisen Antero-pojan Hellevi-tyttären poika, Suomen kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava kertoi Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa järjestetyssä Otto Mannisen 150-vuotisjuhlaseminaarissa, että Swanin suosio jatkui 1990-luvulla – ja tekijänkappaleita kertyi perillisille, sillä vanhoissa sopimuksissa kustantajat jakelivat niitä avokätisesti.

Arjava myös muistutti, että lopulta toisensa saatuaan Manninen ja Swan elivät elämänsä onnellisena loppuun asti.

Poikkeuksellista. Kiehtovaa.

Mutta mikä oli Anni Swanin merkitys Otto Mannisen runouteen? Se oli yksi kysymyksistä, jota juhlaseminaarissa käsiteltiin.

Kiveen uursi -valikoiman (WSOY 2022) Otto Mannisen runoista tehnyt dosentti Tellervo Krogerus nosti esiin Swanin roolin runojen aiheen ja toisaalta muusana. Muusa Swan oli myös siinä mielessä, että Manninen ajatteli hänet joidenkin runojensa lukijaksi.

Tämä käy ilmi kirjeistä, joita Manninen kirjoitti Swanille. Krogerus kertoi, että vuonna 1904 Manninen kirjoitti: ”Jos olen sepittänyt yhdenkään runosäkeen, joka elää, se elää teidän kauttanne.” Ja toisessa kirjeessä: ”–– niitä kirjoittaessani lukijakseni olin ajatellut ennen muuta teitä.”

Kirjeiden ohessa Manninen lähetti Swanille runoja.

Seminaarin lopulla runoilija Pauli Tapio luki tilaisuutta varten kirjoittamansa juhlarunon ”Alussa oli korva”.

Sitä pohjustaessaan Tapio – ehkä huomaamattaan – tuntui kommentoivan aiempaa keskustelua.

”Muusat eivät ole jumalolentoja vaan toisia tekstejä”, hän sanoi.