Minna Canthin lahja satavuotiaalle Suomelle
Minna Canth viihtyisi tässä ajassa. Samoin hän viihtyisi muissakin ajoissa, sillä hänen aikansa on tulevaisuus.
Minna Canth viihtyisi tässä ajassa. Samoin hän viihtyisi muissakin ajoissa, sillä hänen aikansa on tulevaisuus.
Tuntumani mukaan 1800-luvun suomalaiskirjailijoista – tai suomalaisen kirjallisuuden klassikoista ylipäätään – viime vuosina eniten on puhuttu Minna Canthista. Se on hienoa. Canthista kannattaa ottaa oppia.
Varsinaisten kaunokirjallisten tekstien lisäksi olennainen osa Canthin tuotantoa olivat erilaiset mielipidekirjoitukset, joissa hän pöyhi itsestäänselvyyksinä pidettyjä sovinnaistapoja ja käytäntöjä. Muun muassa evankelisluterilaista kirkkoa ravistellessaan Canth suututti konservatiivit. Tai: miksi naisiin suhtaudutaan eri tavoin kuin miehiin?
”Minkään ei pidä olla jotenkin vain siksi, että niin on ollut”, sopisi Canthin motoksi. Se on ajattelutapa, jossa asiaa tarkastellaan tiukasti asiana itsenään ilman siihen vaikuttavia mutta siihen kuulumattomia seikkoja. Asioita tarkastellaan nykyhetkessä ja tulevaisuutta vasten, ei siltä pohjalta, mitä ne ovat olleet aiemmin.
Teräväkynäinen Canth oli ilman muuta provokaattori. ”Jos kukaan ei suutu, mikään ei muutu”, voisi sekin olla hänen ohjenuoransa.
Sanoilla on aika helppoa olla räyhäkäs. Tyylitajuinen provosointi vaatii taitoa, mutta sekin on kuitenkin kirjoituspöytä- tai salonkityötä.
Canth ei ollut uudistusmielinen kyseenalaistaja vain kynän kanssa. Asenne läpäisi hänen persoonansa. Hän kuntoili kävelemällä Kuopion tuomiokirkon kellotornin portaita. Hän oli menestyvä liikenainen.
Sen, mitä Canth edusti ajatuksissaan, hän toteutti käytännössä. Miksei hän muka voisi kivuta kirkontorniin? Kyse oli varmasti yhtä paljon statementista kuin lihaskunnosta.
Minna Canth viihtyisi tässä ajassa, koska tässäkin ajassa on tulevaisuus. Hän riehuisi Facebookissa ja Twitterissä, kyseenalaistaisi ja provosoisi. Instagramissa hän ei söpöilisi kakkukuvilla vaan ärsyttäisi. Tulipalon sytytettyään hän siirtyisi seuraavaan.
Hän ei tyytyisi kitisemään asioiden tilasta ja surkuttelisi, miten tuo ja tuo olivat aiemmin paremmin. Hän kertoisi, miten asioiden hänen mielestään pitäisi olla, ja samalla kun muut vasta lukisivat hänen päivityksiään, hän itse jo toteuttaisi niitä käytännössä.
Minna Canth ei haikailisi mennyttä vaan janoaisi tulevaa. Pätevä muistutus 173-vuotiaalta kirjailijalta satavuotiaalle Suomelle.