Zweig-kuumeen ensioireet
Euroopan etsijälle Stefan Zweig on ohittamaton tekijä.
Viime kesänä otin lomalukemiseksi taannoin Seinäjoen kirjamessuilta antikvariaatin nippualesta ostamani Ihmiskunnan tähtihetkiä -pokkarin, jonka edellinen lukija oli käyttänyt kirjanmerkkinä Kaija Koon fanipostikorttia. Teos koostuu Stefan Zweigin dramatisoimista historiallisista tapahtumista J. A. Hollon suomentamana.
Tapahtumat eivät ehkä ole varsinaisesti muuttaneet maailmaa, mutta Zweig tiivistää niihin muutosprosessien henkeä. Zweigin tähtihetkiä ovat esimerkiksi Marseljeesin säveltäminen ja sattumanvarainen kohoaminen Ranskan kansallislauluksi sekä ensimmäiset Atlantin yli lausutut sanat ja kaapelin rakentamiseen liittyneet moninaiset vaiheet.
Zweig ei pelkää mahtipontisuutta. Hänen kirjoitustyylinsä toi mieleeni Egon Friedellin Uuden ajan kulttuurihistorian yltiöpäisyyden. Yhtä lailla tarinat muistuttivat Peter Høegin kokoelmaa Kertomuksia yöstä, ja minua tuntevat tietävät, kuinka suuri kehu se on.
Brexitin, Trumpin ja nationalismin aikana Zweig tuntui ajattomalta ja tärkeältä. Summaavuutta, näkevyyttä – kaunokirjallisesti viihdyttävässä muodossa.
Kun viime viikolla sain käsiini Stefan Zweigin Shakkitarinan uuden suomennoksen, se kiilasi oitis lukupinoni päällimmäiseksi. Marja Wichin (teoksen kannessa Wich esiintyy Mariana) suomennos Zweigin viimeiseksi jääneestä teoksesta on muodoltaan pienoisromaani mutta rakenteeltaan laaja novelli.
Teoksen päähenkilöksi minäkertojan ja shakin maailmanmestarin ohitse nousee itävaltalainen tohtori B., joka Hitlerin joukkojen marssittua Wieniin joutui Gestapon kuulusteltavaksi. Pitkässä kuulusteluvankeudessa varainhoitojuristi taisteli tylsistymistä vastaan shakkipelejä sisältävän kirjan avulla.
Laudan puutteessa hän pelasi shakkia päässään. Vastustajan puutteessa hän pelasi itseään vastaan.
Shakkisiirtojen miettiminen vertautuu Gestapon kuulusteluihin, joissa tohtori B. alkaa pärjätä paremmin. Kääntöpuolena on kuitenkin mielen jakautuminen.
Zweig kirjoitti teoksen ollessaan maanpaossa Brasiliassa. Se ilmestyi joulukuussa 1942 kolmensadan kappaleen painoksena samoin kuin Wichin oman Germania-kustantamon julkaisema suomennos. Teoksen ilmestyessä Zweig oli jo tehnyt itsemurhan. Eurooppalainen ensijulkaisu tapahtui vuotta myöhemmin, kun Ruotsissa paossa ollut saksalaiskustantaja julkaisi sittemmin saksalaisen kirjallisuuden merkkiteoksien joukkoon kohonneen kirjan.
Shakkitarina sisältää pienessä muodossa eurooppalaisen 1930-luvun hulluuden. Se on metafora hulluksi tekevälle maailmalle, 1920- ja 1930-lukujen tunnetuimpiin saksalaiskirjailijoihin kuuluvan tekijän hyytävä testamentti.
Viime aikoina on nostettu esiin 1900-luvun suuria dystopiakirjailijoita kuten George Orwellia ja Aldous Huxley’ä. Euroopan etsijälle Stefan Zweig on ohittamaton tekijä.
Se tuntuu huomatun maailmalla. Zweigin omaelämäkerta Eilispäivän maailma on tullut vastaan siellä täällä englanninnoksena, ja Ruotsissakin se julkaistiin uudelleen muutama vuosi sitten. Gummeruksen kustantamaa, vuonna 1945 ilmestynyttä Alf Krohnin suomennosta löytyy pääkaupunkiseudun kirjastoista kolme varastokappaletta. Varauksia on tällä hetkellä 39.
Zweig-kuumeen nousemisesta meilläkin on pieniä merkkejä. Hyvä niin.