Rakastajatarta vailla
Suhteeni ovat tavanneet päättyä siihen, että toinen on vietellyt minut.
Tällä kertaa ei käynyt niin.
Juhannuksen jälkeisellä viikolla heilutin hyvästit elokuun alussa ilmestyneelle Yksin-romaanilleni ja ensi viikolla julkaistavalle Taivas+Helvetti Vol. 3 – Riko rajasi -kirjalle. Niiden puristaminen oli vienyt kevätkaudella niin paljon aikaani ja huomiotani, että sivusuhteille ei ollut jäänyt aikaa ja huomiota. Heinäkuun alkaessa jäin tyhjän päälle.
Toki minulla on ollut pitkät ajat mielessäni erilaisia kirjahankkeita, joihin olisi kiinnostavaa tarttua. Hankkeiden kypsyminen kirjaksi tai edes kirjaprosessiksi vie kuitenkin aikaa, ja kaiken lisäksi se on arvaamatonta, sillä ajatuksen täytyy varttua toteuttamiskelpoiseksi ennen kuin sitä kannattaa alkaa tehdä.
Tarvitsen vision siitä, millainen kirjasta tulee. Jollei tämä kuulostaisi tekotaiteelliselta, puhuisin kirkastumisen hetkestä, jolloin oivaltaa tulevan teoksen luonteen. Millainen rakenne, mikä genre, millainen käsittelytapa?
Kysymyksistä tärkein on: miksi? Miksi haluan kirjoittaa jonkin teoksen, sitoutua siihen ehkä useaksi vuodeksi ja uhrata sille kohtuuttomasti työtunteja?
Tällä hetkellä en tiedä, mikä on seuraava kaunokirjallinen työni. Loppukesän ajan olen tutkinut mielen pohjalla olleita ideoita. Jostakin tietäisin jo rakenteen, jostakin kertojan, ja johonkin voisin ryhtyä sommittelemaan juonta, mutta mikään ei ole tuntunut vielä kypsyneen sellaiseksi, että olisin oivaltanut teoksen hahmon ja vastauksen miksi?-kysymykseen.
Joitakin uusiakin mahdollisia aiheita olen pöyhinyt ja miettinyt, millaisen teoksen niistä saisi. Olen lukenut kaunokirjallisuutta ja toivonut hurmautuvani niin, että jonkun toisen kirjailijan jokin ratkaisu saisi minut kokeilemaan jotain vastaavaa. Olen siis ruokkinut luovuutta ainakin miettimällä mahdollista aihetta, rakennetta, henkilöitä ja heidän kerrontaansa, juonta ja yhteiskunnallista osuvuutta. Lopulta näiden kaikkien on ratkettava, mutta olen ikään kuin etsinyt ovea, josta pääsisin sisään ja voisin alkaa viedä ideaa pidemmälle.
Tavallaan tilanne on mukava. Uusi romaani on juuri ilmestynyt ja se vaatii alkutaipaleellaan hieman huolenpitoa kuten käymistä haastateltavana. Pystyn jollakin tapaa perustelemaan itselleni, että olen kirjailijana olemassa, vaikken kirjoitakaan.
Vähitellen tilanne on kuitenkin osoittanut piinaavaksi muuttumisen merkkejä. Hakeminen saisi vähitellen loppua. Haluaisin päästä käärimään hihat.