Miinuksen puolelta
Mistä kirjan kirjoittaminen alkaa?
Väärä vastaus kuuluu: Siitä, kun istahtaa tietokoneen näppäimistön taakse ja kirjoittaa ensimmäiset sanat.
Oikea vastaus kuuluu: harhailusta.
Viime viikolla kaksi isoa kirjallista projektiani tuli päätökseen. Toinen niistä oli kestänyt hieman yli kaksi, toinen puolitoista vuotta.
Mitä seuraavaksi?
Yleensä seuraava kirjallinen hanke puskee läpi edellisen viimeistelyvaiheessa: työn alla olevaa kirjaa jaksaa painaa sillä ajatuksella, että pian siitä pääsee eroon ja uuden, kutittelevan hankkeen pariin. Nyt tilanne on toinen. Edelliset työt ovat vieneet ajan ja tarmon niin täydellisesti, että seuraavaa ei ole.
Syynkin arvaan. Kirjoittamisen lomassa en ole ennättänyt lukea riittävästi, ja juuri lukeminen on keskeinen tapa ruokkia kirjallista mielikuvitusta. Lukeminen on tärkeämpää kuin kirjoittaminen.
Tietenkin mielessäni on muutamia pitkään kyteneitä aihelmia, mutta mikään niistä ei ole kiteytynyt projektiksi, jonka voisi aloittaa tuosta noin vain, miettimällä kirjan rakennetta ja käsittelytapaa, henkilöitä, tapahtumia ja niin edelleen – kaikki sellaista työtä, joka on jo selvästi kirjan kirjoittamista, vaikka ensimmäisen luvun ensimmäisen kappaleen ensimmäistä lausetta ei pääsekään vielä naputtamaan.
Olen pahasti takamatkalla. Kirjan kirjoittaminen ei ala nollasta vaan miinuksen puolelta.
Tilanne on kiehtova. Haluanko vakavan koivuklapiproosan jälkeen kirjoittaa jotain pähkähullua? Kokeilisiko jotain uutta genreä ja tutkisi sen rajoja?
Tilanne on kauhistuttava. Edessä ei ole edes tyhjää paperia. On vain tyhjä pää ja kirjahyllylle harhailevat jalat.