Tietokoneeton sunnuntai
Eilen hiljennyttiin Lukurauhaan. Nolottaa tunnustaa, etten lukenut päivän aikana kuin parisataa sivua Yiyun Lin romaania Yksinäisyyttä kalliimpaa. Esimerkiksi edellisenä sunnuntaina olin lukenut enemmän. Luettuja sivuja tärkeämpi kokemus Lukurauhan päivässä oli rauha.
Olin jo alkujaan päättänyt, että Lukurauhan päivä tarkoittaisi minulle sometonta sunnuntaita. Nostin haastetasoani päättämällä pitää netittömän päivän. Haastekerroin lisääntyi, kun päätin, etten avaisi tietokonetta.
Viimeinen rajoitus johti myös siihen, että en normaaliin sunnuntaitapaan voisi tehdä kirjoitustöitä. Päivän ohjelmassa olisi ollut Taivas+Helvetti-kirjasarjan kolmannen tuotantokauden ensimmäisen haastattelun kirjoittaminen ja Vaasan Sportin analysointi sijoituskohteena. Mitä vapaudellani tekisin?
Kun palasin lauantai-iltana kotiin, vedin ADSL-laitteen pistokkeen seinästä. Vihreät valot sammuivat. Yhteys ulkomaailmaan oli katkaistu.
Sunnuntai ei alkanut perinteiseen tapaan Hesarilla, koska olin vienyt iPadin työhuoneeseen yöpöydän sijaan eikä se olisi saanut yhteyttä nettiin. Avasin kirjan, ja noustuani sängysrtä tietokoneen sijaan avasin radion, jota kuunnellen laitoin aamupalan. Aamiaispöydässä luin. Minulle se on sallittua.
Kävin spinningissä ja saunoin kiireettä. Kuntosalilta kauppaan pyöräillessäni soin itselleni luvan katsoa meilit ja vastata yhteen.
Kun tietokonetta ei tarvinnut avata, sain monien vaiheiden jälkeen asennettua lauantaina hankkimani kattovalaisimen paikalleen – lukurauhahenkiseksi puolustukseksi sanottakoon, että sen on suunnitellut Lassi Nummen veli ja Markus Nummen setä. Vein ylimääräiset kirjahyllyn laudat kellarin ja jalkalistat vintille. Siivosin ikkunalaudat remontin jäljiltä. Radiossa lauloi Martti Talvela.
Uuden lamppuni valossa luin. Neljän tehokkaan energiansäästölampun polttaminen oli energiatehokkaampaa kuin lukulamppuni 60-wattisen hehkulampun käyttäminen. Sitä paitsi olen ihastunut lamppuuni.
Yiyun Li heitti henkilöitään ympäri maailmaa. Muistelin Taivaallisen rauhan aukion verilöylyä. Koulu oli loppunut, lapsuudenkodissani oli parkettien hionta ja lakkaus, jota olin paossa isovanhempieni mökillä. Nukuin pukuhuoneessa ja kuulin uutiset radiosta.
Huomasin, että sängyltäni on suora linja olympiastadionin torniin. Järjestelin yhdelle ikkunapenkille optimaalisen lukuvalaistuksen tulevia lukuiltoja varten.
Silloin Kiina oli tyystin toinen. Sen näyttävät uutiset, ja sen näyttää myös Yiyun Lin romaani. Yksi silloisista nuorista on romaanin nykyhetkessä rikas monialayrittäjä. Toinen piikoo Yhdysvalloissa. Yksi käpertyy yksinäisyyteensä.
Netittömyys aiheutti sen, että uutiset ja säätiedotus piti katsoa televisiosta. Nukahdin lukurauhoittuneena Yiyun Lin viereen ennen kymmentä ja heräsin aamulla virkeänä.
Niin kuin silloin, jolloin ei ollut somea ja nettiä ja parkettien lakkaus vei monta päivää.