Olli Rehn ja Mikkelin Yhteiskoulun Y
Muutama vuosi sitten sain ylioppilaslakin Mikkelin Yhteiskoulun juhlasalissa koulun silloiselta rehtorilta Pekka Pitkäseltä.
Lukioaikana piikittelimme toisiamme Kalle Päätalosta. Pitkänen oli Päätalon pitkän proosan ystävä, minä olin paitsi kaikkitietävä lukiolainen myös modernismin funktionaalisen ihanteen sokaisema ja läpäisemä, ja olin mennyt arvostelemaan jonkin Päätalon teoksen vähemmän maireasti Länsi-Savoon.
Sen sijaan toisessa kirjallisessa kysymyksessä omaksuin Pitkäsen linjan: koulun nimessä sana ”yhteiskoulu” kirjoitetaan isolla alkukirjaimella: Mikkelin Yhteiskoulun lukio, ei Mikkelin yhteiskoulun lukio.
Sitä Pitkänen ei muistaakseni kertonut, että Y juontaa juurensa Olli Rehniin.
Kirjassaan Onnellisten tasavalta (Docendo 2022) Olli Rehn kertoo koulun nimen vaiheet. Koulun nimestä käyty vääntö oli nykyisen Suomen Pankin pääjohtajan ensimmäinen omakohtainen kokemus yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.
Wivi Lönnin suunnittelemassa kivitalossa sijainnut Mikkelin yhteiskoulu muuttui peruskoulu-uudistuksen myötä vuonna 1974 Ristimäen yläasteeksi ja lukioksi samoin kuin kaikkien muidenkin Mikkelin oppikoulujen nimet. Siis virallisesti. Ainakin vielä 1990-luvulla Urheilupuiston yläastetta ja lukiota kutsuttiin ”Tipulaksi” eli tyttölyseoksi, vaikka koulun seinässä seisoi toinen nimi.
Koulujen väki purnasi muutoksia vastaan, mutta yhteiskoulussa ryhdyttiin toimeen – toki savolaisen tuumaustauon kuluttua vasta viisi vuotta myöhemmin. Oppilaille järjestettiin kirjoituskilpailu, johon Rehniä kannusti osallistumaan paitsi hänen oma äitinsä, joka toimi koulussa kieltenopettajana, myös hänen suomen kielen opettajansa Veikko Happonen.
Sivumennen sanoen Happonen oli lukioluokkani luokanvalvoja. Kirjallisuuskeskusteluni hänen kanssaan eivät jääneet kevyeksi piikittelyksi. Estetiikkojen konfliktit johtivat siihen, että lukion kolmannella luokalla sain äidinkielen aineista nelosia.
Rehnin kohdalla suomenopetus upposi suotuisampaan maaperään. Hänen aineensa voitti kirjoituskilpailun, ja se julkaistiin Länsi-Savossa.
Pian tuon jälkeen Mikkelin läänin maaherra Uki Voutilainen otti vastaan koulun edustajien ja senioriyhdistyksen valtuuskunnan, ja mukaan pyydettiin oppilaiden edustajana lukiolainen Olli Rehn.
Koulun nimi muutettiin Mikkelin Yhteiskoulun lukioksi seuraavana vuonna eli vuonna 1980.
”Kompromissina koulujen nimet kirjoitettiin tuosta lähtien isolla alkukirjaimella, ikään kuin paikannimenä”, Rehn kirjoittaa Onnellisten tasavallassa.
Ansiota muutoksesta hän ei toki ota itselleen vaan selittää nimenmuutoksen uuden maaherran poliittisella hoksnokalla. Kovin vähän vaikuttavalla ja kaiken lisäksi kustannusvaikutuksiltaan olemattomalla päätöksellä oli helppo kerätä suosiota uudessa pestissä.
Koulun nimestä kertova anekdootti on hyvä näyte Rehnin kirjan lähestymistavasta. Onnellisten tasavalta ei ole muistelmateos, vaikka siinä on paljon omaelämäkerrallista ainesta. Rehn kuljettaa Suomen ja suomalaisuuden tarinaa esseemäisesti omakohtaisten sattumusten kautta.
”Kun pitkässä kaaressa mietimme Suomen historian taivalta, yritteliäs selviytyjäkansamme on epäilemättä pärjännyt paljon paremmin kuin Snellman ja muut kansakunnan rakentajat 1800-luvulla uskalsivat unelmoidakaan”, Rehn vetää yhteen.
Kirjan nimessä ”tasavalta” viittaa ainakin demokraattiseen kansallisvaltioon tarkastelun kohteena – Rehn aloittaa kirjan tasavaltalaisuutta käsittelevällä esseellä –, ”onnelliset” taas Suomen menestykseen kansainvälisissä onnellisuusrankingeissa: jostain syystä suomalaiset vastaavat gallupeihin niin, että meidät listataan onnellisuustilastojen kärkeen.
Loppusanoissaan Rehn nostaa esiin muutaman ominaisuuden, joiden varaan Suomen tulevaa pärjäämistä voisi rakentaa. Ne ovat ”uusiksi kirjoitettu tasavaltalaisuus”, ”avoimuus kansanvälisyyteen ja uusiin innovaatioihin”, ”yrittäjyyden ja yhteisvastuun terve tasapaino”, ”vahva luontosuhde” sekä ”pragmatismi, realismi”.