Seppo Kääriäinen: Poliitikko ei voi aina puhua totta
Pentti Haanpään fiktiohahmo Iisakki Vähäpuheinen ei koskaan valehtele, mutta väärin hän saattaa muistaa.
Pitkäaikainen keskustapoliitikko ja moninkertainen valtioneuvoston jäsen Seppo Kääriäinen nosti esiin Haanpään luonnehdinnan Iisakki Vähäpuheisesta puhuessaan Vanhan kirjallisuuden päivien avajaisjuhlassa Sastamalassa otsikolla ”Valeen monet kasvot”.
Iisakki Vähäpuheisen tapa suhtautua totuuteen ja valheeseen tuntuu muistuttavan vallanpitäjien tilannetta joissakin kriittisissä kysymyksissä ja historian hetkissä. Kääriäinen nosti esiin vuoden 1939 tapahtumat ja talvisodan sodan aikaan ja sen jälkeen, Suomen markan devalvaatiot sekä 1990-luvun laman hetket, jolloin Suomi oli lähellä ajautua Kansainvälisen valuuttarahaston holhoukseen.
”Ei niissä tapauksissa valehdeltu mutta ei puhuttu tottakaan, koska ei voinut.”
Tapahtumista luultavasti parhaiten mielessä on viimeinen markan devalvaatio 1990-luvun alussa ja tuolloisen valtiovarainministerin Iiro Viinasen (kok.) devalvaation kiivas kiistäminen. Jos johtaa poliitikko olisi myöntänyt devalvaation ennen sen toteuttamista, seurauksena olisi luultavasti ollut kaaos valuuttamarkkinoilla.
Liioittelu ja vähättely ovat valheen ulottuvuuksia.
”Kun keskusteltiin Suomen jäsenyydestä Euroopan unionissa 1990-luvun alussa, kannattajien ja vastustajien piirissä liioiteltiin ja vähäteltiin jäsenyyden hyötyjä ja haittoja”, Kääriäinen muistutti.
”Millaisen keskustelun edessä olisimme Nato-jäsenyyden mahdollisessa hakutilanteessa?” hän pohdiskeli.
Toivonsa Kääriäinen panee lähdekriittisiin ja valistuneisiin kansalaisiin. Myös medialla on suuri vastuu.
”Diktatuuri elää valheiden voimalla ja väkivallalla – mutta vain jonkin aikaa. Totuuden kiviseinä tulee vastaan. Kansanvalta elää totuutta hakevasta ja valheita paljastavasta avoimuudesta. Vapaus ja totuus ovat sukulaisia.”
”Kansanvallan ensimmäinen ja viimeinen lukko on lähdekriittinen, valistunut tietoutelias, lukeva ja sopivassa määrin jääräpäinen kansalainen.”
Kääriäinen esitti neljä teesiään lähdekriittisyydestä. Niissä hän nosti esiin koulun, tieteen ja tutkimuksen, median sekä arvojohtajat.
Koulussa opetetaan yhdistämään ilmiöitä ja innostetaan ottamaan asioista itsenäisesti selvää.
”Valistunut kansalaisuus kasvaa kouluissamme.”
”Suhdanteista riippumatta on pidettävä huolta tieteen ja tutkimuksen ja kulttuurin toiminta edellytyksistä ja -mahdollisuuksista. Suomalaiset luottavat tieteeseen ja tutkimukseen. Historiaa ei pidä taivutella sen hetken politikan tukemiseen.”
Kolmanneksi Kääriäinen muistutti, että median tehtävä on syynätä vallankäyttöä, totuutta ja valhetta.
”Perinteinen media ei voi eikä saa kulkea somen jälkiaalloissa. Vain moniarvoinen mediakenttä ja keskinäinen kilpailu mahdollistavat totuuden voittoja ja valheiden tappioita. Toimittajiltakin on vaadittava kovaa ammattitaitoa ja moraalia.”
Kääriäisen neljäs teesi kutsuu johtavassa asemassa olevia käyttämään puheenvuoroja maailman tilasta. Heidän tulisi julkisesti pohtia kestävää ja kestämätöntä, totuutta ja valhetta.
”Liian hiljaista on tällä rintamalla muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.”
Kirjoittaja on Vanhan kirjallisuuden päivien ohjelmatoimikunnan jäsen.