Yhteiskunnallisesta kirjallisuudesta tuli viihdettä – Silja Liukkosen esikoisromaanin henkilöt ovat syrjässä, mutta se ei haittaa

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Silja Liukkonen. © Jonne Räsänen

Päihteitä kuluu, kun kaksi nuorta naista – parhaat ystävät – asuu kimppakämpässään ja pyrkii parhaansa mukaan välttelemään yhteiskunnan huolenpitoyrityksiä. Lisärahaa tienataan tarjoamalla webcam-pornoa maksaville asiakkaille tai satunnaisesti varastelemalla.

Silja Liukkosen (s. 1989) esikoisromaanin minäkertojalla ja päähenkilöllä ei ole minkäänlaista kontaktia vanhempiinsa, mutta kämppäkaverin äiti käväisee silloin tällöin vierailulla. Noita visiittejä varten ryhdistäydytään hetkeksi näyttelemään ”normaalia elämää”.

Päähenkilö päätyy seurustelemaan pubiruusun kanssa, mutta elämän ilo, pelastus tai ainakin jotain löytyy kirjaston sarjakuvahyllyltä.

 

Silja Liukkosen Vippi-ihmisiä (Otava 2021) on tarina syrjäytyneistä nuorista. Vaikka henkilöille tapahtuu kauheuksia, kirja ei kuitenkaan tunnu ahdistavalta.

Vai voiko johtua vain minusta, että sitä, mikä 1970- tai 1980-luvulla olisi luettu voimakkaasti yhteiskunnallisesti kantaaottavaksi kirjallisuudeksi, näyttäytyy nyt viihdyttävänä sekoilutarinana?

On tietysti myös miellyttävämpää vain seurata, mitähän street wiset nuoret naiset keksivät, kun menevät Tampereelle tapaamaan sugar daddyään, kuin ryhtyä pohdiskelemaan sitä, miksi he tekevät niin ja mikä heidät on ajanut siihen.

 

Osaltaan tunnelmaan tietenkin vaikuttaa Liukkosen minäkertojan värikäs ja kolmekymppisen suuhun uskottava kielenkäyttö. Kertoja tuntuu itse näkevän tilansa ja ymmärtää sen. Hän heittäytyy uhriksi vain sen verran kuin vanhemmille kuittaileminen vaatii.

Maija Lang antaa äänikirjassa minäkertojalla itsevarman äänen. Hän tuntuu olevan sinut itsensä kanssa: tää on mun elämä!

Autofiktio on yleistynyt viime vuosina niin paljon, että erikseen täytyy muistuttaa, että Vippi-ihmisiä on romaani, ei kirjoittajansa oma elämän kaunokirjallistettu kuvaus. Silja Liukkonen on helsinkiläinen kuvataiteilija ja esikoisromaaninsa myötä isänsä Tero Liukkosen tapaan myös kirjailija.