Jonny konstruoi itsensä mieheksi Juhani Branderin taitavassa esikoisromaanissa
Totta se on: Silta yli vuosien (Siltala 2021) on Juhani Branderin esikoisromaani.
Asia täytyi tarkistaa siksi, että turkulaiselta Branderilta (s. 1978) on ilmestynyt useita eri genrejä edustavia teoksia ja hän on tunnettu kirjallisuuskriitikkona. Wikipedia kertoo Branderin debytoineen jo vuonna 1998 Reviiri-antologiassa julkaistuilla teksteillä. Esikoisrunokokoelma Aninkaisten mainingit (Enostone) ilmestyi vuonna 2000.
Romaania häneltä ei kuitenkaan aiemmin ole julkaistu.
Silta yli vuosien on kouliintuneen ja välineensä hallitsevan tekijän teos, vaikka ensimmäinen romaani sattuukin olemaan.
Aiheensa puolesta Silta yli vuosien taas on tyylipuhdas esikoisromaani. Se kertoo kirjoittajansa ikäisen turkulaisen nuoren miehen kasvutarinan.
Ensimmäinen osa käsittää päähenkilön Jonnyn lapsuuden. Se päättyy lamaan, joka toisen osan alussa hiipii ”heidän kotiinsa noroviruksen tavoin”.
Pankinjohtaja-isästä tulee alueen yleinen sylkykuppi, mutta silti Jonnyn on kasvettava nuoreksi. Eikä hän alkoholiltakaan säästy, ”siitä puhuttiin yhtä paljon kuin seksistä.”
Kolmannen osan aluksi Jonny marssii maan kolmanneksi parhaan lukion jykevistä pääovista, neljännen osan ensi sivulla Turun yliopistoon opiskelemaan oikeustiedettä. Tyttöystävä Janina puolestaan menee Åbo Akademin Hankeniin. Kaikki on loistavasti. Samalla sivulla Jonny ja Janina kihlautuvat Janinan reagoitua sosiaalisen viiteryhmänsä muutoksiin.
Kaikki on niin hyvin, ettei niin hyvin voi mennä. Viides osa alkaakin ruumishuoneelta.
Siinä missä romaanin rakenne on kuin insinöörin suunnittelupöydältä, lauseet ovat silkkaa 2000-luvun Turun romantiikkaa.
Sattumanvaraisesti sivuja kääntelemällä valittuja esimerkkejä:
”Hän heräsi, oli viileää, lankkulattia narisi kuin vanha aika hänen kävellessään ulos.”
”Jonny haistoi talvikenkien ummehtuneen tuoksun, nahkakenkien suojarasvan ja sulavan lumen hajun.”
”Maisema vapisi. Aurinko oli levittänyt haureutensa heidän ylleen.”
”Jokainen kapakka kutsui unohdukseen.”
Yhtä hyvin nämä voisivat olla vaikkapa Riku Korhosen proosasta.
Tuon tuostakin Brander päätyy tarkastelemaan päähenkilönsä kipuilua miehenä olemisesta. Hän tuntee, että hänelle asetetaan vaatimuksia ja odotuksia sukupuolensa. Miehelle asetetut sosiaaliset odotukset ovat romaanin teema samoin kuin Branderin viimevuotisen esseeteoksen Miehen kuolema (WSOY). Romaani ja esseekokoelma ovat veljesteokset.
Sukupuolirooleihin Brander vie jo romaaninsa ensimmäisillä virkkeillä: ”Isä ajoi autoa ja äiti maalasi huulia. Se oli järjestys, jonka Jonny tunnisti osaksi muitakin perheitä. Isät eivät maalanneet huuliaan eivätkä äidit ajaneet autoa.”
Avauksesta alkaa Jonnyn kasvaminen maailmaan, jossa tietyt asiat ovat miesten, tietyt naisten.
”Isä ei tykkää että leikit koko ajan sen tytön kanssa”, äiti sanoo Jonnylle. Kun tämä kysyy, miksi, vastaus kuuluu: ”Se ei vaan ole sopivaa.”
Ennen liikuntatuntia pukukopissa vertaillaan, kenellä on ”leveimmät hartiat, paksuimmat hauikset, kireimmät vatsalihakset ja isoin kyrpä”. Kun yksi pojista opettajan väkivaltaa koettuaan juoksee salista itkien, ”itku paljasti sen homoksi”.
”Jälleen kerran Jonny tunsi itsensä ulkopuoliseksi. Jonny oli hiljaa, huudot eivät olleet hänen huutojaan, nämä jätkät hänen jätkiään”, Juhani Brander kirjoittaa, kun poikaporukka on juomassa pussikaljaa, polttamassa tupakkaa ja unelmoimassa tytöistä, ryhtyy leikkimään härkää ja matadoria ja huutelemaan poliiseille.
Jonny suorittaa rooliaan hyvin, vaikka selvästi tuntee sen olevan rooli. Ja onhan hän oppinut, ja koko ajan oppii lisää, sillä ”mies” muuttuu ajassa ja paikassa ja sosiaalisissa luokissa.
Kun hän vie tyttöystävänsä elokuviin, hän maksaa liput. Tyttöystävä suutahtaa.
”En mä mikään lapsi ole, jolle vanhemman tarvii maksaa”, Janina perustelee.
Jonny kysyy: ”Eikö se nyt oo mieheltä kohteliasta maksaa?”
”Se on alentavaa”, Janina selittää. ”Ei tää mikään 1950-luku enää ole.”
Deittailuvaiheen keskustelu jatkuu jo naimisiin menoa suunnittelevan avoparin makuuhuoneessa.
”Sun pitäisi naida mua silleen, kuinka miehet naisia nai”, Janina sanoo.
Jonnyn kuvitelmissa he ovat kävelyretkellä Hangossa, ”mansikoita ja samppanjaa vierasvenesatamassa.”
”Etsikö Jonny tasa-arvoa väärästä paikasta? Oliko hän niin surkastunut miehenä, kykenemätön, jonkinlainen henkinen impotentti, ettei pystynyt ottamaan. Pitikö miehen muka aina ottaa, lukiko se yleisenä sääntönä jossain?” Brander panee päähenkilönsä pohtimaan.
Ei Silta yli vuosien kuitenkaan ole vain miehelle asetettujen vaatimusten itkeskelyä. Se on täysverinen Bildungsroman, jollaisia on kirjoitettu vähintään tarpeeksi, mutta jokainen sukupolvi ja jokainen paikka – Turku on romaanissa aistittava ja keskeinen – tarvitsee ja kirjoittaa omaansa.