Hallintojohtaja taisteli lamassa kahdella rintamalla – päiväkirjaan jäivät erimielisyydet Bernerin omistajasuvun kanssa
Mitä ajatteli perheyhtiön hallintojohtaja 1990-luvun alun laman pyyhkiessä Suomea?
Se voisi olla romaanin aihe, mutta kysymykseen vastaa romaanimaisen henkilökohtaisesti Hannu Raiskion teos Kestävyyslaji (Warelia 2021). Alaotsikkonsa ”Lamapäiväkirjat 1990–1995” mukaisesti kirja sisältää Bernerissä vuodesta 1985 vuoteen 2011 työskennelleen Raiskion päiväkirjat 1990-luvun alkupuoliskolta.
Raiskio ei ollut noina vuosina erityisen säntillinen tai rutiiniomainen päiväkirjanpitäjä, minkä ansiosta usean vuoden ajanjakso on mahtunut yksiin kansiin. Pitkien taukojen vastapainoksi toisaalla on useiden peräkkäisten päivien tihentymiä, joiden ansiosta lukija pääsee kurkistamaan kirjoittajan elämään intensiivisemmin.
Päiväkirjaansa Raiskio on kirjannut ja kommentoinut yleisiä uutistapahtumia, Bernerin asioita ja joitakin yksityiselämänsä hankkeita, joista keskeisimpänä nousee kestävyysliikunta. Alkupuolella työpaikan porukalla osallistutaan Finlandia-hiihtoon – eräänä vuonna uusi työntekijä hiihtää niin hitaasti, että hänet jätetään pois yhteiskuljetuksesta –, syksyllä 1995 hän kuvaa laajasti osallistumistaan Berliinin maratonille.
Raiskio tunnustaa päiväkirjalleen juoksevansa Asicsin tossuilla, ei Bernerin maahantuomilla Reebokeilla.
Uutiskommentit asettavat päiväkirjat maailmanhistorialliseen ympäristöönsä. Olihan 1990-luvun ensimmäinen puolisko suurten tapahtumien tykitystä Persianlahden sotineen, Neuvostoliiton hajoamisineen, Estonian uppoamisineen, EU-neuvotteluineen sun muineen. Suomalaiset yritykset syöksyivät poikkeuksellisen nousukauden jälkeen poikkeukselliseen lamaan.
Suhteutettuna kaikkeen tähän Bernerissä meno oli ainakin Raiskion päiväkirjamerkintöjen todistuksen mukaan melkoisen leppoisaa. Kuluja hallintojohtaja kyllä leikkasi ja tuskaili erityisesti saamisten eli luottotappioiden riskin kanssa, mutta yhtiö teki laman keskelläkin kovaa tulosta ja jakoi työntekijöilleen runsaat tantieemit eli voitto-osuudet.
Henkilöstölle myönnettyä varsin laajaa terveydenhuoltoa päästiin suitsimaan (”päästiin” siksi, että Raiskio ajoi sen supistamista) vasta, kun omistajat ymmärsivät, ettei aiemman laajuista palvelua voi tarjota verottomasti.
Pahimmin Raiskio sadattelee päiväkirjalleen, kun ei pääse PC:llään ”isolle koneelle” ja ATK-päällikkö on kertausharjoituksissa.
Ennen maaliskuun 1991 eduskuntavaaleja Bernerin johtajat olivat tehneet lounaskokouksessaan veikkauksen vaalituloksesta. Vaalien jälkeisenä tiistaina 19.3.1993 Raiskio tutki omaa veikkaustaan.
”[S]isään astui HB [Bernerin hallituksen puheenjohtaja Harry B. Berner] hymyilevänä sinisessä liituraitapuvussaan ja herrasmiesmäisessä elegantisti harmaantuvassa ryhdikkäässä olemuksessaan. Hän istahti saman tien vierastuolille huoneeni nurkassa, risti jalkansa ja katsoi minua silmät ilkikurisesti tuikkien. Kävimme leppoisan keskustelun vaalituloksesta.”
Veikkaukset olivat menneet pieleen.
”Päätin, että en lähde esittämään omia näkemyksiäni ja pohdintojani hallituksen kokoonpanon suhteen. Odotimme kumpikin toisen avausta, mutta kun sitä ei tullut, nousi Harry ylös ja toivottaen hyvää työpäivän jatkoa poistui huoneestani. Olin helpottunut, koska pelkäsin hänen aloittavan saarnan hallinnon kustannuksista ja niiden kasvusta.”
Huhtikuun 26. päivänä alkoi Esko Ahon johtaman porvarihallituksen kausi. Aho on kirjoittanut vuoden 1991 tapahtumista omasta näkökulmastaan viime syksynä ilmestyneessä teoksessaan 1991 – Mustien joutsenten vuosi (Otava). Raiskion teos sopiikin oivasti Ahon kirjan pariksi.
Kestävyyslaji yllättää. Kun käteen ottaa yritysjohtajan ”lamapäiväkirjat”, odottaa herkästi synkkää vuodatusta valuuttalainojen ja irtisanomisten paineessa.
Raiskion vuodatukset, jos sellaisista edes voi puhua, kohdistuvat kuitenkin ensisijaisesti omistajasuvun neljään herraan, joista teoksessa käytetään nimikirjaimia HB, EB, GB ja PB. Bernerissä on tehty ennen Raiskion kuvaamaa aikaa sukupolvenvaihdos, jossa kolmatta sukupolvea edustavat veljekset Harry B. Berner ja Erik S. Berner ovat vetäytyneet operatiivisesta johdosta ja antaneet päivittäisen johdon serkuksille George Bernerille ja Peter Bernerille. George ja Peter Berneriä Raiskio kutsuu ”peräkamariksi”.
”HB soitti ja haukkui minut, koska olimme merkinneet Finnairin osakkeita. Mielestään hän antoi selkeän määräyksen myydä kaikki merkintäoikeudet. GB ja minä kuitenkin päätimme merkitä uusia osakkeita. HB kuitenkin leppyi, koska kysymys oli vain muutamasta tuhannesta markasta. Varmasti asiaan kuitenkin palataan myöhemmin, mahdollisesti huomenna hallituksessa. Otin syyn asiasta omalle kontolleni, vaikka varsinaisesti GB päätti asian. HB:n mielestä minä en olisi enää saanut puhua GB:lle koko asiasta, vaan toimia sen ohjeen mukaan, jonka hän minulle antoi. Tämän hän minulle sanoi ’epävirallisesti’, kun törmäsimme toisiimme kauppahallissa.”
Tällaisissa tapauksissa varmasti juuri päiväkirja on ollut yhtiössä korkeimmassa asemassa olevalle suvun ulkopuoliselle henkilölle luonteva purkautumispaikka. Liiketoiminnan ongelmia kun pystyy käsittelemään työpaikalla, omistajien ja esimiesten välistä kitkaa ei.
Raiskio ei vaikuttaisi pahemmin sensuroineen sanomisiaan. Se on kunniaksi niin hänelle, Bernerille kuin Bernerin suvulle.