Kirja käteen ja median eteen – näillä kirjoilla osoitetaan asennetta
Kun Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajan virastaan pidätetty Tytti Yli-Viikari asteli eduskunnan kansliatoimikunnan kuultavaksi, hänellä oli kädessään viime vuonna ilmestynyt teos Mielen tyyneydestä, johon puhetaidon kouluttaja Juhana Torkki on suomentanut neljä kreikkalaisfilosofi Plutarkhoksen tekstiä ja laatinut parituhatta vuotta sitten elänyttä Plutarkhosta ja hänen filosofiaansa käsittelevän esipuheen.
Teoksen nimiesseen lisäksi kirjaan suomennetut tekstit käsittelevät muun muassa vihan hallintaa ja turhaa uteliaisuutta.
Samaan tapaan Torkki on aiemmin suomentanut roomalaisfilosofi Senecan elämäntaitotekstejä (Seneca – Elämän lyhyydestä, Otava 2018).
Kirjan kanniskeleminen ei tietenkään ollut sattumaa. Tiedotusvälineiden jo useiden vuorokausien ajan turhaan tavoittelema Yli-Viikari tiesi, että paikalla olisi divisioona toimittajia ja valokuvaajia, jotka herkeämättä tarkkailisivat häntä ja hänen tekemisiään.
Jokaista yksityiskohtaa analysoitaisiin, ja koska naisen pukeutumisen analysoiminen ei ole sopivaa, tuli keksiä jokin muu viestinnän keino kuin vaatteet tai asusteet. Siispä käteen kirja ja muovirenksuilla kiinnitettävä kartonkinen kulmalukkokansio (sininen).
Suunnitelma toimi. Media tarttui Plutarkhokseen. Tytti Yli-Viikarin kirjavalinnasta on kirjoitettu ainakin Ylellä ja Ilta-Sanomissa/Taloussanomissa.
Minkähän kirjan itse valitsisin asusteekseni, jos joutuisin vastaavaan tilanteeseen?
Kirjalla voisi antaa ääneen lausumattoman vahvan viestin. Kirja olisi kuin runo, altis tulkinnalle. Sitä ei tarvitsisi selittää, vaan analysoijat saisivat ja voisivat esittää omia teorioitaan.
Kirjan sisällöllä ei välttämättä olisi suurtakaan merkitystä. Ei ensinnäkään siksi, että pomojen edessä kuultavana tuskin jäisi aikaa lueskelulle. Eikä toiseksi siksi, että julkisuudessa kirjavalintaa arvioitaisiin pääosin kirjaa lukematta.
Kun en päässyt pohdinnoissani puusta pitkään, laitoin Twitteriin kysymyksen: ”Jos menisit pomojesi nuhdeltavaksi ja tietäisit, että jokikinen media seuraa kaikkia askeleitasi, minkä kirjan nappaisit käteesi?”
Kysymyksestä tuli hitti. Eilisiltaiseen twiittiin on tähän aamuun mennessä tullut lähes neljäsataa vastausta. Vastausten kirjo osoittaa viitseliäisyyttä, ilottelunhalua ja oivaltavuutta. Jos joudun vastaavaan tilanteeseen, tulee vaikeuksia valita osuvin kirja. Twiittiketjun pääsee lukemaan tästä.
Kirjavalinnalla voi näyttää keskisormea. En ole laatinut vastauksista tarkkaa tilastoa, mutta kaksi kirjaa tuntuivat esiintyvän muita useammin: Mark Mansonin Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan (suom. Aura Nurmi, Atena 2019) ja Thomas Eriksonin Idiootit ympärilläni (suom. Riie Heikkilä, Atena 2017) ja sen sisarteokset, etenkin Kehnot pomot ympärilläni (suom. Tiina Ohinmaa, Atena 2019).
Muutama kirjailijakollega totesi ottavansa tietenkin oman kirjansa – ilmainen medianäkyvyys kannattaisi tietenkin hyödyntää! Kiitos myös niille vastaajille, jotka kertoivat, että valitsisivat Yksin-romaanini (WSOY 2015)!
Sen minäkin ehkä valitsisin, sillä jokin Risto Ryti -aiheinen teos tuntuisi oman tilanteen ylidramatisoinnista.
Keskustelussa huomattavan paljon mainintoja sai Adolf Hitlerin Taisteluni (suom. Lauri Hirvensalo, WSOY 1941). Kirja epäilemättä saisi paljon huomiota ja kääntäisi keskustelun sanokaamme vaikkapa lentopisteiden omaan taskuun pussittamisesta aivan muihin aiheisiin. Teoksen saatavuus voisi kuitenkin muodostua ongelmaksi, jos tilanne tulisi päälle kovin vauhdikkaasti.
Venäläisistä klassikoista esiin nousivat esimerkiksi Fjodor Dostojevskin Rikos ja rangaistus (useita suomennoksia) ja Leo Tolstoin Sota ja rauha (useita suomennoksia), yhdysvaltalaisista nykyklassikoista esimerkiksi Bret Easton Ellisin Amerikan psyko (suom. Erkki Jukarainen, Pikku-idis 1993). Jälkimmäisen saattaisi tulkita uhkaukseksikin.
Niin ikään useita mainintoja saanut Sunzin Sodankäynnin taito (suom. Matti Nojonen, Gaudeamus 2005) tuntusikin nimestään huolimatta Bret Easton Ellisiä rauhanomaisemmalta valinnalta.
Runsaasti riemua irtoaa kuviteltuun tilanteeseen nähden osuvasti nimetyistä johtamisen taidon oppaista. Kekseliäs valinta olisi myös Aurinkomatkojen lomaopas. Julkaistaankohan sellaista enää?
Kysymykseni ei suoranaisesti liittynyt Tytti Yli-Viikarin tapaukseen, mutta ilmeisen ajallisen yhteyden vuoksi se on luonteva kehys.
Valtiontalouden tarkastusviraston toimintaa Yli-Viikarin pääjohtajakaudella ansiokkaasti selvitellyt Iltalehden toimittaja Jarno Liski osallistui keskusteluun kuvalla.
Kuvassa kirjapinon päällimmäisenä on Heikki Saaren Median jahtaamat (Moreeni 2010). Kirjan kanteen on painettu kansanedustaja Kimmo Kiljusen sitaatti: ”Tätä totuutta vastaan kamppailu on taistelua tuulimyllyjä vastaan. Todellisuuskuva, syytös ja tuomio ovat valmiina.”