Kustannustoimittajat ilmestyivät kirjan ensilehdille – omilla nimillään mutta osana fiktioa
Siinä missä elokuvien lopputeksteissä kerrotaan tuotantoon osallistuneet autonkuljettajia ja cateringista vastaavia myöten – tärkeitä tehtäviä, sillä nälkäisenä olevista näyttelijöistä ei saa irti parasta, eikä varsinkaan silloin, jos he eivät ole kuvauspaikalla – kirjan kannessa lukee vain kirjailijan nimi tai kirjailijoiden nimet.
Myös kustantamon logo painetaan kanteen, mutta edes sisäsivuilta ei selviä, kuka on ollut kirjan kustannustoimittaja.
Jos romaaneja julkaisisi elokuvateollisuus, ennen romaanin ensimmäistä lausetta lukijalle ehätettäisiin kertoa, kuka ja kenen käskystä on lähettänyt kutsut teoksen julkkareihin. Kustantamon kirjanpito-osasto ja käyttämä tilitoimisto mainittaisiin.
Kirja-ala rakentuu yksinäisen luovan persoonan myytille, ja tokihan kirjan kirjoittaminen on yksinäistä työtä vaikkapa elokuvan tekemiseen verrattuna.
Vaan mitäs nyt? Ainakin kahden syksyn kotimaisen romaanin aloittaa kustantamon edustajan esipuhe.
”Eräänä talvipäivänä vettä valuva kuriiri koputti kustantamon kellarioveen ja ojensi paketin. Se sisälsi vanhanaikaisen 3,5 tuuman levykkeen ja käsinkirjoitetun paperilapun. Viestissä ei ollut allekirjoitusta.”
Niin alkaa Pontus Purokurun esikoisromaani Römaani (Kosmos 2019).
Nimellisesti niin alkaa vasta kustantajan esipuhe, jonka on allekirjoittanut Mikko Aarne tai ”Mikko Aarne”.
Mikko Aarne on Kosmos-kustantamon kustantaja, mutta Römaanin esipuheen kirjoittaja on romaanihenkilö, osa Purokurun fiktiota.
”Minun ei pitäisi olla tässä, kirjoittamassa tätä. Eikä teidän pitäisi lukea tätä”, alkaa puolestaan Samuli Knuutin (tai ”Samuli Knuutin”) allekirjoittama tai nimissä kirjoitettu ”kustantajan esipuhe” Petteri Sihvosen esikoisromaanissa Kolkko (Bazar 2019).
”Noin puoli vuotta sitten posti toi kustantamoomme reissussa rähjääntyneen postipaketin, jonka virttynyttä kuorta täplittivät venäjänkieliset postileimat”, esipuhe (tai ”esipuhe”) kertoo.
Samoin kuin ”Mikko Aarne” Purokurun Römaanissa myös ”Samuli Knuuti” Silhvon teoksessa esittelee romaanin kustantamoon lähetetyksi käsikirjoitukseksi, jonka tekijä on kadonnut. Purukurun tapauksessa ”tekijä” on nimeltään Pontus Purokuru, Sihvosen tapauksessa ”Petrus Sihto”.
Esipuheet ovat fiktioon kuuluvia kehyksiä.
Sekä Purokuru että Sihvonen leikkivät esikoisromaaneissaan romaanin olemuksella. Erityisesti sitä tekee Purokuru, jonka ”disketti” sisältää kaikenmoista pääosin mutta vain pääosin kirjainmerkeillä ilmaistavaa materiaalia.
Sihvosen romaani edustaa perinteisempää kerrontaa, jossa minäkertoja Sihto reflektoi itseään. Sihvonen syöttää lukijoille ajatusta Sihtosta alter egonaan, ja maaliin tuntuu uppoavan.
”Täytyy nostaa Sihvoselle hattua, kyllä hän on ollut melko sitkeä vonkaaja, jos kaikki [naistenkaato-]tarinat paikkansa pitävät”, kirjoitti Hämeenlinnan kaupunkiuutiset.
Sekä Samuli Knuuti että Mikko Aarne ovat toimineet kirjoittajan kustannustoimittajina.