Linnunlaulu oli kirjailijoille pettymys – puutalo nimettiin ironisesti Kivi-taloksi
Keskiviikkoiltaisin minulla on kalenterissani varaus, jota en ole merkinnyt kalenteriin, sillä muistan sen muistuttamattakin. Keskiviikkoiltana on kirjailijasaunan aika.
Melko pieni mutta melko vakiintunut kirjailijakatraamme kipuaa silloin Villa Kiven saunan lauteille. Niin olemme tehneet parinkymmenen vuoden ajan.
Kirjailijatalo Villa Kiven sijainti Linnunlaulussa Töölönlahden rannalla on ihanteellinen. Saunalenkiksi voi kipaista pari kertaa Töölönlahden ympäri, ja Töölönlahdessa uidessa pääsee ihastelemaan oopperataloa, Finlandia-taloa, Sanomataloa.
Tässä sitä vain uidaan ja saunotaan privaatisti Helsingin keskustassa!
Olen ottanut kirjailijatalon sijainnin itsestäänselvyytenä enkä ole aiemmin tiennyt, kuinka pettyneitä kirjailijat aikanaan olivat, kun Helsingin kaupunki järjesti Linnunlauluntie 10:ssä sijaitsevan valkoisen kirjailijoiden käyttöön.
Kirjailijoiden mielestä Töölönlahti oli pahasti syrjässä. He olisivat halunneet Sederholmin talon Senaatintorin laidalta.
Opin tämän vasta lukiessani Mika Wickströmin toimittamaa Helsingin kirjailijoiden 50-vuotisjuhlajulkaisua Kapakoista kirjailijataloon 1968–2018. Wickström on paitsi saunaporukkamme vakiokasvoja myös Helsingin kirjailijoiden nykyinen puheenjohtaja.
Helsingin kirjailijat ry – Helsingfors författare fr perustettiin lokakuun 1968 viimeisenä päivänä. Yhdistyksen missiona oli kirjailijatalon hankkiminen Helsinkiin, mutta hanke alkoi realisoitua toden teolla vasta 1980-luvulla Jouni Apajalahden tultua yhdistyksen puheenjohtajaksi.
Helsingin kaupunki suhtautui penseästi kirjailijoiden toiveeseen saada Sederholmin talo käyttöönsä. Ylipormestarina toiminut Raimo Ilaskivi nosti esiin Linnunlaulussa sijaitseva, silloin pahasti rapistuneen puuhuvilan.
Oman talon saaminen ei tyydyttänyt ainakaan Helsingin kirjailijoiden hallitukseen kuulunutta Pekka Lounelaa. Kun Aleksis Kiven 150-vuotispäivien kunniaksi kirjailijat järjestivät kulkueen Senaatintorilta Linnunlauluun, Lounela piti ylistyspuheen Sederholmin talolle: ”Ei tullut sinusta meille äitiä ja kotoa, Jukolaa kaupunkimme ja maamme kirjailijoille.”
Kun kulkue oli edennyt Linnunlauluun, Lounela puhkesi puhumaan: ”Tässähän seisomme katsellen sovinnon suopealla silmällä tuonne kohden empirekeskustaa.”
Kirjailijajärjestön 50-vuotishistorikin avaavan historia-artikkelin kirjoittanut Mika Wickström katsoo, että talon ja sen taustalla olevan Kivi-talo Säätiön nimeen sisältyy ironiaa: ”Koska emme saaneet kivistä taloa, antakaamme puuhuvilalle nimeksi kivitalo.”
Kirjailijatalo Villa Kivi vihittiin 10.10.1990. Yhdistyksen toimintakertomus on edelleen katkera: ”Klubiravintola jäi haaveeksi ja seurustelutilat olemattomiksi. –– Työhuoneissa on epäilemättä hyvä kirjoittaa, mutta jos aikoo lepuuttaa selkäänsä, lattia on ainoa kropan oikaisupaikka.”
Käsittääkseni kirjailijat ovat sittemmin oppineet hyväksymään Villa Kiven, jopa pitämään siitä. Eivät kuitenkaan kaikki. Raija Oranen kirjoittaa Helsingin kirjailijoiden juhlakirjassa aikoneensa juhlia talossa 60-vuotispäiviään vuonna 2008.
”Sain kauhukseni nähdä, että Vuokon [sisustusarkkitehti Vuokko Laakso, Orasen ystävä] ripustamat elegantit raitaverhot oli korvattu muinaisen isoäidin vaaleanpunaisella alushamenailonilla. Löysin alkuperäiset verhot täydessä kunnossa varastohuoneesta ja yritin saada lupaa ripustaa ne paikoilleen juhlieni ajaksi. Ei onnistunut. Juhlat vietettiin muualla.”
Kirjoittaja on Helsingin kirjailijoiden jäsen.