Kun oma tyttö menestyy, pikkukaupunki kutistuu
Kun sisko tulee vieraisille, Pete siivoaa asuntonsa ja käy poikkeuksellisesti parturissa. Yleensä hän leikkaa hiuksensa itse.
Olisiko parturille pitänyt jättää juomaraha?
Pete ei ole tehnyt niin, ja kysymys vaivaa hänen mieltään. Hän kysyy asiasta siskoltaan. Sisko kysyy, oliko parturi paikan omistaja. Pete ei tiedä. Sisko kertoo, että omistajalle ei tarvitse antaa juomarahaa mutta palkolliselle pitäisi.
”Älä sitä mieti. Jos menet uudestaan, voit antaa hänelle pari dollaria, mutta älä sitä nyt murehdi”, sisko neuvoo.
Sisaren lausahdus on Petelle valtava huojennus:
”Pete rakasti siskoaan siitä hyvästä, siitä että hän tunsi maailmaa ja siitä että hän tunsi veljensä. Eikä siskoa näyttänyt nolottavan että hän oli kysynyt. Voi, hän oli tosi onnellinen!” Elizabeth Strout kirjoittaa.
Tässä pienessä, ohimenevässä ja mitättömänoloisessa kohtauksessa välähtää sitä samaa ihmissuhdetarkkanäköisyyttä, jonka vuoksi Elizabeth Stroutin viime vuonna suomeksi ilmestynyt Nimeni on Lucy Barton (suom. Kristiina Rikman, Tammi) oli minulle yksi viime vuoden lukukokemuksista. Kirjoitin siitä näin.
Pete ja hänen sisarensa esiintyvät uudessa Strout-suomennoksessa Kaikki on mahdollista (suom. Kristiina Rikman, Tammi 2019). Se on yhdeksästä toisiinsa kytkeytyvästä novellista koostuva teos, jota ilmeisesti markkinointimielessä kutsutaan romaaniksi.
Novelli, jonka päähenkilönä on Pete, on nimeltään ”Sisko”.
Kaikki on mahdollista -teosta yhdistää Lucy Barton, edellisen suomennoksen päähenkilö. Teoksen novellit sijoittuvat fiktiiviseen Amgashin pikkukaupunkiin, josta Barton on ponnistanut, muuttanut New Yorkiin ja kohonnut menestyväksi kirjailijaksi.
Lucy Barton on oman kaupungin tyttö, jonka menestyksestä ollaan ylpeitä ja jonka menestystä kadehditaan.
Henkilöiden ja heidän pienten suurten tarinoidensa taustalla näkyy kaiken aikaa pikkukaupungin ja ”suuren maailman” välinen etäisyys. Amgash on tunkkainen paikka, jossa tulevaisuus on se, mitä tapahtuu tunnin kuluttua. Se on toinen maailma kuin se, jossa mielikuvien Lucy Barton elää.
Onko kaikki mahdollista? Lucy Bartonin ura näyttäytyy ”kaikelta”. Se on ollut mahdollista Lucy Bartonille, vaikka hänkin on amgashilainen.
Novellien henkilöistä ei kuitenkaan taida olla siihen. Siksi Kaikki on mahdollista jättää jälkeensä vaivaavan lohduttomuuden.
