Blogit

Proosakirjailijan arkea ja kirjallisuuden ajankohtaisia aiheita.

800 metrin vetoja

Blogit Kirjailijan päiväkirja 27.3.2014 14:41
Karo Hämäläinen
Kirjoittaja on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

Kävin Hyvinkäällä avaamassa peruskoulun kulttuuripäivän, jonka aikana oppilaat saivat tutustua työpajoissa erilaisiin taidemuotoihin. Pidin puheenvuoron noin viidellesadalle 3.–9.-luokkalaiselle. Olisi helpompaa sopeuttaa sanansa kuulijoille, jos kuulijakunta koostuisi kolmasluokkalaisista ja sijoitusammattilaisista, mutta kolmas- ja yhdeksäsluokkalaisten tavoittaminen samalla puolen tunnin puheenvuorolla vaati vähän miettimistä.

Kun kirjailija käy koulussa, opettajiston ja kirjastoväen ilmeinen taka-ajatus on, että kirjailija kannustaisi oppilaita lukemaan. Olen siinä vähän huono, sillä vaikka keksin tukuittain kirjojen lukemisesta seuraavia hyviä asioita, minusta tärkein syy lukea kirjoja on se, että se on kivaa.

Kaunokirjallisuutta lukemalla tutustuu toisiin ihmisiin. Kirjallisuudesta oppii ihmisistä ja ihmisestä. Toisaalta niinpä oppii myös keskustelemalla ihmisten kanssa.

Romaanin lukeminen vaatii keskittymistä ja opettaa pitkäjänteisyyttä, joka ei ole lainkaan hyödytön taito alituisen meilientsekkaamisen ja Facebookin vilkuilemisen kulttuurissa. Ei keskittyminen silti kirjaa vaadi, ja voi lukemisenkin keskeyttää tsekatakseen meilit. Itse teen sitä luvattoman paljon.

Kirjallisuuden lukeminen kehittää mielikuvitusta, mutta leikit ne vasta kehittävätkin. Kaunokirjallisuuden lukeminen kehittää kielen tajua ja vivahteita, mutta oppiihan käyttötaidon lukemalla lehtiä tai tietokirjallisuutta, ja niitä lukiessaan saattaa omaksua tietojakin.

Kirjallisuuden lukemisella on kosolti välinearvoja. Ne kaivetaan esiin silloin, kun kirjallisuuden määrärahoja perustellaan valtiovallalle. Eivät ne missään nimessä ole tuulesta temmattuja, mutta ne ovat asian kääntöpuoli, siinä sivussa saatavia hyötyjä. Klaavapuoli on se, miksi ihminen lukee.

Eivätkä ihmiset minun käsittääkseni lue oppiakseen pitkäjänteisyyttä tai kehittääkseen äidinkielensä vivahteiden tajua vaan siksi, että he pitävät siitä. Siis lukeminen on kivaa.

Näin sanoessa vaarana on, että takarivistä nousee kahdeksasluokkalaisen käsi ja kysymys: ”Mutta miksi mä lukisin jotain sellaista kirjaa, jonka lukeminen ei ole kivaa, kun sä äsken sanoit, että lukemisen pitää olla kivaa?”

Ennen kuin kysymystä esitettiin, vastasin siihen itse.

”Ei kahdeksansadan metrin vetojen juokseminenkaan kivaa ole, mutta juoksen niitä”, sanoin, vaikka puhuin manipuloitua totuutta. On vetojen juokseminen niin kamalaa, että en ole tehnyt sitä kuukausiin.

Vastaus kuitenkin tuntui uppoavan, ja niin kuin kaunokirjallisuudessa yleisestikin, hyvä tarina on arvokkaampi kuin totuus.

Kun jaksaa tehdä muitakin treenejä kuin niitä, joista pitää kaikkein eniten, taidot monipuolistuvat ja ominaisuudet kehittyvät. Juoksisin lennokkaammin pk- ja vk-lenkkejä, jos olisin tehnyt veren maun suuhun nostavia vetoharjoituksia. Nauttisin niistä enemmän.

Vetotreenejä tekemällä oppisin pitämään niistäkin. Tauon jälkeen kynnys uuteen treeniin on korkea, mutta kun treenit saa aluille, lukeminen luistaa ja siitä saa nautintoja. Siitä tulee kivaa, entistä kivempaa.