Kymmenen vuotta teosta

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kirjankustantamo Teos juhlii huomenna kymmenvuotissyntymäpäiviään. Juhlaan on aihetta. Teos on tehnyt sen, mitä aikoinaan aikoi, ja menestynyt.

Muuttoa varten pakkaillessani selailin säästämiäni vanhoja kustantamoiden katalogeja. Kymmenen vuotta sitten, keväällä 2004, minulta ilmestyi kolme kirjaa: romaani aikuisille, romaani lapsille ja tietokirja kesäolympialaisista. Syksyllä julkaistiin vielä nuortenromaani. Kaikki Tammen kustantamina.

Se oli kirjankustantamisen hullua aikaa, jolloin nimikkeitä julkaistiin paljon ja kustantamot kisailivat markkinaosuuksilla. Kirjat myivät sen verran, että kustantaja saattoi kohtuullisen luottavaisin mielin ottaa lisänimikkeen ohjelmaansa. Tuskin se paljon tappiota tekisi, ja aina jotkin kirjat osoittautuivat hiteiksi. Siksi kannatti satsata ja pitää laajaa listaa.

Silloin Suomessa oli neljä suurta kustantamoa: WSOY, Otava, Tammi ja Gummerus. Vielä vähän aiemmin olisi tuntunut hullulta ajatukselta, että kukaan lähtisi vakavissaan haastamaan niitä. Kahdella suurimmalla oli yli satavuotiset perinteet ja omat komeat kivitalot Helsingin arvoalueella. Perinteiset kustantamot omistivat suuria painolaitoksia.

Kymmenessä vuodessa WSOY ja Tammi ovat saaneet paitsi saman omistajan myös yhteiset toimitilat ja osin yhteiset organisaatiot. Vain Otava omistaa painoja. Teos on noussut merkittävien kustantamoiden joukkoon samoin kuin sen jälkeen aloittanut, samankaltaisesti toimiva Siltala. Myynnin rakenne on muuttunut.

Kolmena neljästä viime vuodesta Teoksen kirja on saanut Finlandia-palkinnon (toissa vuoden voittaja, Ulla-Lena Lundbergin Is, toki ilmestyi alkukielellä S&S:n kustantamana). Palkinnot ovat tuoneet myyntiä eli tulosta.

Teos alkoi alusta alkaen toimia pienellä organisaatiolla, jolla oli paljon yhteistyökumppaneita ja kohtuullinen nimikemäärä. Suuremmat kustantamot ovat viime vuosina liikkuneet samaan suuntaan.

Seurasin Teoksen starttia poikkeuksellisen läheltä. En pelkästään siksi, että kustannustoimittajani siirtyi Teokseen, vaan ennen muuta siksi, että kustantamo toimi alkuvaiheissa silloisen työpaikkani Arvopaperi-lehden alivuokralaisena Rake-talossa Bulevardilla. Keittiö oli yhteinen, mistä kustantamon väki varmasti joutui kärsimään. Pienen talouslehden toimitus on hieman toisenlainen yhteisö kuin kulttuurikustantamo.

Oli siitä synergiaetujakin. Kun Teoksen avajaisjuhlien jälkeisenä aamuna tulin työpaikalle, rappukäytävässä oven takana nukkui tuttu runoilija. Vippasin hänelle kahvirahat ja tarjosin mahdollisuuden soittaa kotiin, että vielä menee vähän aikaa.