46 elämää
Kaikista kyllä-sanoista ei tiedä, mihin ne johtavat.
Kun Taivas+Helvetti-hankkeen ideoija Mika Mäkeläinen laittoi reilut puolitoista vuotta sitten minulle Twitter-viestin ja ehdotti tapaamista, en arvannut, mihin se johtaisi. Kirjan tekemiseen, sitä osasin aavistella, mutta kirjoja olen tehnyt aiemminkin kymmenittäin. Se ei ollut olennainen lopputulos.
Päädyin kuulemaan, näkemään ja kirjoittamaan elämiä.
Mika myi minulle ajatuksen kirjoittaa Taivas+Helvetti-kirjasarjan toinen osa. Sitä seurasi juuri ennakkomyyntiin tullut Urheilijan Taivas+Helvetti, ja syksyllä ilmestyy kolmas yrittäjätarinoita sisältävä Taivas+Helvetti. Olen kirjoittanut niihin yhteensä 46 ihmisen tarinat – 36 yrittäjän ja kymmenen huippu-urheilijan.
Kirjoihin heittäytyneet yrittäjät ja urheilijat ovat ymmärtäneet pelin hengen: puhutaan suoraan ja säästelemättä. He ovat jakaneet elämästään ilon ja tappion hetkiä, analysoineet itseään ja elämäänsä.
Journalistina vahvuuteni on asiatiedossa, kyvyssä yhdistää asioita nopeasti ja kontakteissani. En pidä itseäni kummoisena henkilöhaastattelijana. Siksi olin Taivas+Helvetti-haastatteluja tehdessäni alituisesti epämukavuusalueellani. Kun haastattelua edeltävänä iltana laitoin nauhurin latautumaan, aloin jännittää kohtaamista. Osa henkilöistä oli entuudestaan julkisuudesta hyvinkin tuttuja, osasta olin saanut ja löytänyt vain niukasti taustatietoa.
Valmistautumistakin olennaisempaa oli se, millainen haastattelutilanteesta muodostui. Usein puolivahingossa esiin tulleesta tiedosta aukeni merkittävä sivupolku. Opin nopeasti, kuinka tärkeää haastateltavan ja haastattelijan vireystason säilyminen on lopputuloksen kannalta.
Kuin itseäni kiusatakseni kolmannessa T+H:ssa ryhdyttiin kunnon uhkapeliin. Kaikki tekstit ovat minämuotoisia kertomuksia, jolloin mahdollisuudet tehdä ihmeitä haastattelun jälkeen työpöydän ja haastattelunauhan ääressä ovat rajalliset. Uskottavuuden nimissä en voi kovin paljon keksiä sanoja henkilön suuhun, vaikka minämuotoisetkin tekstit ovat tietenkin rekonstruktioita. Lauseet tavoittelevat puhujan rytmiä mutta ne ovat kirjoitettua kieltä, eivät puheen imitaatiota. Tekstin rakenne on tietenkin toinen kuin haastattelun.
Tänään lähetin ensi syksyn Taivas+Helvetti-kirjan tarinan luettavaksi päähenkilölleen. Vielä on jäljellä jonkin verran muokkausta, mutta henkisesti alan päästä irti projektista, joka loppuvaiheissa uhkasi kääntyä täysvuorokautiseksi.
Taivas+Helvetti on ollut mielenkiintoinen mutta raskas hanke. En jää kaipaamaan läheskään kaikkea siihen liittyvää, mutta osa kokemuksista on ollut korvaamattomia.
Olen oppinut haastateltavilta paljon. Siitä, minkä he itse ovat oppineet. Siitä, mitä he elämällään näyttävät.
Yksi opeista on: toisinaan kannattaa sanoa spontaanisti ”kyllä”.