3+1 niksiä parempaan puheeseen

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Aristoteles. Aristoteles. Aristoteles.

Yksi nimi toistui odotetusti useassa Retoriikan kesäkoulun esityksissä. Hämeenlinnassa tänään kolmatta kertaa järjestetty Retoriikan kesäkoulu on rehtorinsa Antti Mustakallion luoma korkeatasoinen vaikuttavaan puheilmaisuun keskittynyt tapahtuma. Tämänvuotisessa seminaarissa luennoivat alan suomalaisen ykkösnimen Juhana Torkin lisäksi muiden muassa yhdysvallan retoriikan ykkösguruksi mainostettu Jay Heinrichs ja ”puhetaidon seitsenkertainen Euroopan mestari” John Zimmer.

Päivän puheiden perusteella poimin kolme havaintoa ja bonukseksi yhden lisähavainnon.

1. Kerro tarina

Tarina voi olla anekdootti. Se voi olla vain kahdenkymmenen sekunnin mittainen. Tarinat tapaava jäädä mieleen, joten niitä kannattaa käyttää vaikuttavassa puheessa. Tarina vetoaa tunteisiin niin kuin hyvä puhe jo Aristoteleen… ja niin edelleen.