1990-luvun lama nostalgisina värikuvina
Suurta 1990-luvun lamaa käsittelevää romaania on odotettu kai jo neljännesvuosisadan ajan. Hannu Raittilan Pamisoksen purkausta (WSOY 2005) tituleerattiin aikoinaan – kaiketi osin mainosmielessä, kaiketi osin kieli poskessa ja kaiketi puoliksi tosissaan – Raittilan suureksi lamaromaaniksi.
Pamisoksen purkauksessa lamaa puretaan osin romaanimuodon keinoin. Se ei ole niin sanottu lukuromaani eikä siksi niin sanottu suuren yleisön romaani, jollainen suuren lamaromaanin oikeastaan olisi oltava, jos käsitteellä tarkoitetaan teosta, joka lukitsisi käsityksen lamasta samalla tavalla kuin Väinö Linnan Tuntematon sotilas maalasi kollektiivitotuuden jatkosodasta.
Vuonna 2013 novellikokoelmalla Täydellisiä ihmisiä (Sammakko) debytoinut Suvi Vaarla (s. 1974) on Westend-romaanissaan (WSOY 2019) ottanut tehtäväkseen keskikokoisen lamaromaanin kirjoittamisen. 1980-luvun nousukautta, 1990-luvun lamaa ja noiden vuosikymmenten seurauksia tarkastellaan päähenkilön perheen ja naapuriperheen vaiheiden kautta. Koko yhteiskunnan muutos kaikuu taustalla uutisraitana.
Romaanin päähenkilö on 1970-luvun loppupuolella syntynyt nainen, jonka isä on rakennusalan yrittäjä. Alussa ihmetellään Los Angelesin olympialaisten avajaisia – isä on ollut paikan päällä korruptiomatkalla. Kohti vuosikymmenen loppua vauhti kiihtyy ja hulppeat toimitilat Pohjoisrannasta hankkinut isän firma ryhtyy rakentamaan mökkikylää Kittilään.
Tietäähän sen, miten siinä käy.
Westendissä todellakin tietää, miten käy. Vaarla on rakentanut erittäin tunnistettavan tarinan. Tietenkin rakennusalan yrittäjä, jolle pankit ovat tyrkyttäneet lainaa. Tietenkin mainitaan laman aikana katukuvaan ilmestyvät kirpputorit ja topless-baarit.
Niin ja leipäjonot, joita tietenkin verrataan dotcom-huuman jonoon, jossa piensijoittajat jonottavat Satama Interactiven osakkeita. Tietenkin mainitaan Satama Interactiven prospectuksen lauseesta, jossa mainitaan, ettei yhtiö ehkä koskaan tuota voittoa. Dotcom-huuman kuvastoon kuuluvat myös Lamborghinejaan esittelevät kaksoset, joilla viitattaneen Rytsölän veljeksiin (jotka tosin eivät ole kaksosia).
Näillä tunnistettavilla seikoilla Suvi Vaarla muistuttaa aikaa mieleen, ja siinä romaanin anti onkin, nostalgiaryöpyissä. Omaan makuuni kuvitus on tosin aivan liian ilmeistä, ja toisaalta pienetkin historian faktojen kanssa ristiriitaiset romaanitodellisuuden faktat (kuten Rytsölöiden Lamnborghini-hankintojen ajoitus tai puhuminen Saarioisten hernekeitosta) tuntuvat oikeastaan virheiltä.
Vaikka Westendissä pääosassa on yhteiskunnallinen maisema, jossa päähenkilöillä on näyteltävinä tietyt roolit, romaani antaa myös oman todistuksensa lama-ajan varjoista.
Westendin päähenkilöön lamakokemukset juurruttavat pelon: kaikki mikä on annettu, voidaan ottaa pois. Hänellä on aina säilykkeitä ja puskurirahasto.
Tuskin se aivan väärä sukupolviluonnehdinta on.