Turkin hyökkäys kääntää kelkkaa: Useat Euroopan maat harkitsevat nyt lastensa hakemista Syyrian Isis-leireiltä

Turkki on luvannut huolehtia kurdien aiemmin vartioimista vankileireistä. Lupausten uskottavuus joutui kuitenkin heti koetukselle.

Isis
Teksti
Mika Horelli
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Turkin hyökkäys Pohjois-Syyrian kurdialueelle on saanut useat Euroopan maat pohtimaan uudelleen suhtautumistaan Syyrian Isis-vankileireillä oleviin kansalaisiinsa, varsinkin lapsiin. Alkaa näyttää siltä, että edessä on karu valinta: lapset joko haetaan kotiin tai hyväksytään, että he todennäköisesti tuhoutuvat sodan jaloissa.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan on luvannut Turkin huolehtivan kurdien aiemmin ylläpitämistä vankileireistä, mutta presidentin lupausten uskottavuus on joutunut heti koetukselle.

Esimerkiksi Syrian Observatory for Human Rights -ihmisoikeusjärjestön johtaja Rami Abdulrahman kuvasi brittiläisen the Independentlehden haastattelussa 50 kilometriä Raqqasta pohjoiseen sijaitsevan Ain al-Issan lerin oloja Turkin hyökkäyksen jäljiltä täydeksi anarkiaksi.

Leirille oli sullottuna alun perin 12 000 ihmistä. Kurdivartijoiden lähdettyä taistelemaan Turkin joukkoja vastaan leiriltä on paennut satoja Isis-vierastaistelijoiden puolisoita lapsineen. Paenneiden kohtalosta ei ole varmuutta.

Ain al-Issan on vain yksi useammasta vankileireistä, joille Isis-taistelijoita, heidän puolisoitaan ja lapsiaan on teljetty. Myös Turkin ja Venäjän suojavyöhykesopimuksen vaikutukset alueella oleviin vankileireihin ja niiden oloihin ovat vielä täysin epäselvät.